Päätin piipahtaa vanhan tavaran osto- ja myyntiliikkeessä. Kaiken sen tavarapaljouden ja rojun lomassa silmäni hakeutuivat kolmeen pöydän päällä vierekkäin kököttävään valkoiseen valokupuun. Olivat myyntihallin vastakkaisessa nurkassa ihan omassa ylhäisessä yksinäisyydessään ja melko nopeasti minulle hiipi fiilis, että näistä voisi saada todella hienot valaisimet kotiin. Kun aikani ..ilmeisesti liian kauan silmäilyä suoritin, näin kun joku innokas nainen meni näitä jo kevyesti hipelöimään. ”No, Not On My Watch Bitch”. Suuntasin rintakehä ylväänä hallin läpi työntäen samalla papat ja mummelit pöydän alle, täältä perkele tullaan. Eräs viiksekäs mies tukki kulkuväylän, mutta onneksi lähipöydästä löytyi huutokauppakeisarimallinen kuparipannu, jota huitaisemalla viikset siirtyivät poskelle ja kulkuväylä taas aukeni. Loppuvastuksena oli tämä jo aiemmin mainittu ”nainen”. Nappasin kupujen vieressä olevasta hyllystä Oiva Toikan mustan lasisen linnun ja heitin sen käsikranaattimaisesti pöydän alle samalla huutaen ”Vaaaaaapauuuuuus”. Tämä nainen ymmärsi viestin hetimmiten ja poistui hallista liukkain askelin. Nyt jäljellä oli enää minä, ja kolme kupua.
No oli ehkä hieman väritetty tarina, mutta näin ne legendat syntyvät. Tosiasiassa ruinasin myyntiliikkeen tädin kanssa hinnasta ja lopuksi kun pääsimme yhteisymmärrykseen kolmen lasisen kuvun hinnasta, suostuin köyhtymään 80€ verran eli n. 27€/kpl. Kappalehinnaksi tämä kannattaa siitä syystä kääntää, että jos lähtee kaupasta hakemaan uusiotuotantona lasikupuvalaisimia, niin ne maksavat useimmiten heittämällä enemmän. Toisekseen uusiotuotannossa minua häiritsee useimpien lasikupujen tylsät muodot ja lasin väri. Ovat yksinkertaisuudessaan liian uuden näköisiä ja lasi on usein mielestäni valkoisen sävyistä liian puhdas ja teennäinen. Väärä sävy valaisinkuvussa herättää heti kysymyksen siitä, että onko kupu lasia vaiko muovia.
En tiedä missä käytössä nämä ovat aiemmin olleet, mutta pohjakiinnitys ja sähköosat viittaavat ehkä 70-80 -lukuun. Sattuisipa joku asiasta tietävä lukaisemaan blogiani ja kommentoimaan mistä nämä voisivat olla kotoisin. Metallinen keskiosa on joka tapauksessa maalattu jossakin vaiheessa valkoiseksi, mutta ovat alun perin olleet metallin värisiä. Vaihdoin vanhan lamppukannan johtoineen nykypäivän standardit täyttävään ja mitään muuta näille ei tarvinnutkaan tehdä.
Mallailemaan paikalleen
En vielä ostohetkellä ollut täysin varma, että mihin nämä kotona tulisin laittamaan. Vaihtoehtoina oli kiinnittää lamput ryhmäksi seinälle, mutta lopulta pienen mallailun jälkeen paikka löytyi keittiön yläkaappien päältä paraatipaikalta. Ajatuksena oli joka tapauksessa saada aikaiseksi nk. pieni Linnanmäki-efekti. Linnanmäki-efektillä en nyt tarkoita huimausta ja oksentelua, vaan samanlaista fiilistä kuin mitä kahvikuppikarusellin valaistuksesta tulee.
Nyt oli aika laittaa Huet sisään ja kytkeä virrat päälle.
Ensimmäisten testien jälkeen olin totaalisen haltioitunut siitä, kuinka upealta nämä näyttävät. Älyttömän hienot! Värivaloissa pidän erityisesti siitä, kun vierekkäisten värivalojen värit rikkovat toisiaan ja syntyy mielettömiä liukuvärejä seinälle. Tästä syystä kupujen väliä täytyi hieman kasvattaa, jotta liukuvärin upeutta pääsisi kunnolla ihastelemaan kupujen väleissä.
Myös keittiön normaalivalaistuksella valkoinen valo toimii todella kivasti. Puulaatikoiden vieressä tuossa kohtaa kulkee lisäksi vielä yksi Hue Lightstrip, joka jatkaa valo- ja väritykitystä koko keittiön yläosan verran. Tosin nyt tuntuu hieman siltä, että pitääkö sitä ryhtyä tapetointi- tai maalaushommiin seinän osalta. Saumat ovat meinaan hieman kökön näköiset.
Olen todella tyytyväinen ostokseen ja tähän pieneen valotuunaukseen. Virittelin lisäksi Hue-katkaisimeen Essentialsia käyttäen toiminnon, jossa kuvut käyvät värikarttaa läpi. Tätä tuijottaessa saattaa mennä minuutti jos toinenkin. ”Oma pikku Linnanmäki” 🙂