Mikäli muistatte, virittelin viime heinäkuussa Ikean kattovalaisimesta terassille valokoristeen. Viime viikolla lasten huoneisiin ostettiin uudet kattovalaisimet, joten huoneissa aiemmin olleet valaisimet päätyivät jälleen käsiini.. ja voitte varmasti aavistaa minne vanhat valaisimet päätyivät?! Tietenkin kierrätyksenä ulkokäyttöön! 🙂
Tuunaaminen ei itsessään mikään kummoinen juttu edelleenkään ollut. Tarvitaan riittävä määrä ulkokäyttöön tarkoitettuja roikkalamppuja, sekä näihin sitten sopivia älylamppuja. Lisäksi jokin painava jalusta valaisimelle, sekä ruuvit ja työkalut roikkalampun kiinnittämiseen. Heinäkuussa asentelin valaisimen 300x300mm pesubetonilaatan päälle. Tällä kertaa valaisimet päätyivät selkeästi pienempien tiiliskivien päälle, sillä jalustan ei tarvitse olla kooltaan niin iso. Tiiliskivet ovat tarkoitukseen juuri sopivan kokoiset ja riittävän painavat pitämään valaisimet myös tuulisella kelillä paikallaan.
Ensiksi porataan kiviporanterällä sopivat reiät tiiliskiveen, sitten leikataan reikävannenauhasta sopivan pituiset kiinnityslenkit ja lopuksi kiinnitetään roikkalamppu ruuveilla kiinni jalustaan. Toinen nauhoista tuli kahdella ruuvilla kiinni ja toinen vain yhdellä. Tämä siksi, että jos lamppu pitää jostain syystä kiertää irti, niin siihen riittää yhdellä ruuvilla olevan nauhan kääntäminen sivuun. Koko lamppua ei ole siis pakko ruuvata huoltosyistä irti.
Roikkalamppujen etuna mainittakoon lisäksi vielä se, että valaisimen voi ripustaa ulkona tarvittaessa roikkumaan, jos se asennuskohteeseen paremmin siten sopii. Tällöin valaisin jätetään asentamatta jalustaan kiinni ja roikkalamppu valaisimineen voidaan ripustaa esim. johtolenkistä roikkumaan. Ohessa esimerkki roikkuvista roikkalamppu-versioista väreineen. Näytti jo autotallissakin ihan kivalta 🙂

Kun autotallioperaatio päättyi, oli aika viedä nämä pienokaiset totuttelemaan pakkaskeleihin. Tällaiset valaisimet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa lumen valaisemassa ympäristössä ja erityisesti maahan asennettuina. Valo leviää lumessa pitkällekin ja näyttää todella nätiltä. Johtolenkin voi piilottaa valaisimen päältä vetämällä johtoa sisään päin tai sen voi jättää lampun päälle ”kruunuksi”.
Tämän yhden lampun päätin ripustaa synkähkön pihavajan nurkalle roikkumaan. Nyt on valoa sitten sielläkin.
Lopuksi nuotio tulille, makkarat paistumaan ja nautiskelemaan valoista ja tunnelmasta. Täytynee vielä viritellä valokatkaisin ulos, jotta nuotiolta käsin saa tarvittaessa vaihdella värimaailmaakin. Toimisikohan Huen tai Ikean valokatkaisimet kuinka hyvin pakkaskeleillä? Täytynee kokeilla.
