Kevät kun otti vankan varaslähdön, tai kun talvi ei ikinä oikeastaan tullut, niin pihahommat ovat lähteneet jo todella aikaisin käyntiin. Kevääseen kuuluvaa valmistelua löytyy aina. Jos nurmikkoa ei ole tarvetta talven jäljiltä paikkailla, niin sitten leikataan pensaita tai puita, ja valmistaudutaan yleisesti kesää varten. Viimeisen kolmen viikon aikana olen ehtinyt levittämään nupillisen (20 tonnia) kalliomursketta pihaan, sekä roudaamaan pari tonttua leikkihiekkaa lasten leikkipaikalle. Paikallisessa rautakaupassa on myös tullut käytyä ahkerasti. Ostokset ovat olleet lähinnä kyllästettyä puutavaraa, mutta myös muuta tarviketta.
Meillä on pihalla lampi, josta nyt olen valmistellut kesän uintipaikkaa varsinkin lapsille. Olen saanut valmistelut niin pitkälle, että nyt oikeastaan odotetaan vai sitä, että pakkasyöt häipyvät ja pumppu on mielekästä viritellä lampeen paikoilleen. Tämä tulee etenemään omalla aikataulullaan, mutta nyt olisi hyvä aika viritellä ulkovalaistusta puutarhaan lammen ympärille. Lammen vieressä on terassia ja ulkokalusteryhmää, taustalla kasvimaata ja koristeistutuksia omenapuineen. Ympäristö vaatii ehdottomasti valoa ja siihen pitäisi ehdottomasti kuulua optio väritoteutukselle myös. On siis selkeää, että puutarhaan hankitaan sopiva määrä värillisiä älyvaloja.
Hue Lily, vai..?
Olen jo hetken aikaa pohtinut hankkivani Philips Hue Lily -valaisimia, vaikkakin tuote vaikuttaa hieman alitehoiselta ulkovalaistushommissa. Ei ulkovalaistuksen ole tarvetta olla mikään valonheitin, mutta puutarhan vihreät ja tummat sävyt yleensä imevät valoa huomattavasti hanakammin kuin johonkin valkoiseen talon ulkoverhoiluun heijastettu valo. Youtubesta katselin pari videota Lilysta ja kieltämättä hieman pohdin, että onko Lilysta meidän puutarhavalaistuksemme välineiksi. Toisekseen hinta KAUHISTUTTAA. Miten ihmeessä kolme puutarha-spottivalaisinta voi maksaa 250€?
Aloin pohtimaan Lilylle mahdollisia vaihtoehtoja. Potentiaalinen valoteho-ongelma olisi helposti selätettävissä E27-kantaisilla tehokkaammilla Hue tai Trådfri -värivaloilla. Ongelmaksi tässä kuitenkin muodostuu se, että haluaisin käyttää E27-lamppuja kohdevalotyyppisesti. En yksinkertaisesti löydä valmiita E27-kantaisia ulkokäyttöön tarkoitettuja maapiikillä varustettuja valaisimia, enkä oikein ymmärrä, miksei tällaisia tuotteita ole edes tarjolla. Vielä hienompi tuote olisi sellainen, joka olisi E27-kantainen esim. 10 lampun valosarja. Yksi pistoke pistorasiaan ja 10 x E27 lamppukantaa käytettävissä puutarhan valaistukseen mielellään maapiikeillä ja suojakuvulla/spottiputkella varustettuna. Mutta kun ei ole, niin ei ole.
Pähkäilyn lopputuloksena menin sitten kauppaan ja hankin edelleenkin hinnaltaan KAUHISTUTTAVAT Hue Lily -ulkokohdevalaisimet (3kpl:n setti). Kauppias ainakin kiittää.
Pakettia auki..
Kotiin saavuttuani keitin kahvit ja ryhdyin availemaan pakettia. Paketti oli kokoisekseen melkoisen painava (4,3kg). Kieliikö se sitten siitä, että tuote olisi laadukas ja muoviton, vai onko paketissa kiviä. Katsotaanpa.

Kansien avauduttua, sisäpahvin päältä löytyy esittelylirpake Hue Outdoor -tuotteiden maailmaan. Sisäpahvin poistettua, alta paljastuu uusia pahvilaatikoita, sekä ohjeet.
Ohjeistuksia on aina syytä vilkaista, mutta paneutua ei aina pakko ole. Päätin kuitenkin silmäillä suomenkieliset välilehdet läpi, josko sieltä löytyisi jotain merkittävää. Ainoa merkittävä yksityiskohta joka jäi mieleen, oli kuvan 3. hauis. Onneksi itseltä ei löydy kuin mitättömät ongenkoukut, joten toivotaan, että en joudu pyytämään vaimoa tai lapsia apuun. Aidosti hyvä pointti ohjeissa on kuva maksimietäisyyksistä lamppujen välillä. Olin jo itse ehtinyt unohtamaan, että Hue lupailee ulkotiloissa 20m kantaman lamppujen välillä. Toki ilmassa olevat partikkelit ja kuun asento varmasti vaikuttaa asiaan, mutta tuolla periaatteella myöhemmässä vaiheessa pihan täyttäminen Hue-lampuilla ei tulisi itsellä jäämään mistään muusta kuin sähköjen puuttumisesta enää kiinni.
Lähdetäänpä availemaan näitä pieniä painavia pahvilaatikoita. Yhden paketin sisältä löytyy seuraavat tuotteet: Hue Lily -lamppu, maapiikki ja jatkovarsi. Hämmästyttävän painava, mutta pienikokoinen lamppu. Ehdottomasti tulee tunne, että tuote on laadukas ja oikeastaan ainoa asia mikä paketissa on muovia, ovat kumikaapelin päät. Tuote on kokonaisuudessaan mustaa alumiinia ja omaan silmään erittäin hienon näköinen hiplatessa. Fiskarsit vieressä hieman lampun kokoa kuvaamaan.
Kävin koko paketin läpi, ja ison paketin sisältö löytyy alla olevasta kuvasta. Lamppujen, maapiikkien ja jatkovarsien lisäksi paketissa oli virtalähde 2,9m pituisine johtoineen. Lisäksi löytyi 3kpl 5m pituisia välijohtoja, sekä 2kpl vesisuojattuja liittimiä. Lily lamppuja tässä nk. ”aloituspakkauksessa” on kolme kappaletta ja ketjua voi jatkaa maksimissaan 5 lampun mittaiseksi hankkimalla lisälamppuja (n. 79€/kpl 4.2020) ja maksimissaan ketjua voi kaapeloida yhteensä 35m pituiseksi.

Lilyissa on sisäänrakennetut Hue-ledit, eli polttimon vaihtomahdollisuutta ei ole. Kun arvioitu 25 000h käyttöaika päättyy, niin sitten ostamaan uutta Lilya tilalle. Laskeskelin ihan huvikseni, että kuinka kauan Lilyn pitäisi valaista, jos vuoden jokaisena päivänä lamppu on päällä 6h. Tämä tarkoittaisi 4166 päivää, eli päälle 11 vuotta. Tuo 6h per päivä on arvio, koska esim. nyt keväällä ulkovalot syttyvät auringon laskettua klo 21.00 paikkeilla, ja sammuvat puolilta öin. Kesäisin polttoaika lyhenee, kun taas talvella ja pimeinä kuukausina se tietenkin nousee. Ehkä 6h on siis suht koht ok keskiarvo päivittäiselle käytölle.
Lamput kun ovat ulkokäyttöön aidosti tarkoitettuja, niin ne ovat turvallisuusluokaltaan kaksoiseristettyjä ja suojausluokaltaan IP65 suojattuja. IP-luokituksen mukaan ensimmäinen numero 6. kertoo, että tuotteella on täydellinen suojaus ja se on pölytiivis. Jälkimmäinen numero 5. taas merkitsee suojausta joka suunnasta tulevalta vesisuihkulta. Huoletta lamput siis ulos taivas alle, kunhan ei lampeen upota.
Asentamaan..
Nyt kun lamput ovat hyppysissä, niin pääsevät ne alun perin suunnitellulle paikalleen pihalammen ympärille. Ensimmäisen toki täytyy miettiä, että mistä sähköt otetaan. Olen tässä kevään aikana vetänyt suojakaapelissa sähköjä pihan eri tarpeisiin ja yksi näistä tarpeista oli pihalammen pumppuun ja lammen valaistukseen liittyvä. Sähköpiste sijaitsee tontin takalaidassa ja ensimmäiseen lamppupaikkaan linnuntietä matkaa on 6 metriä. Nopealla kalkulaatiolla laskeskelin, että nätisti kaapeloituna 2,5m virtalähteen johto ja 5m lisäkaapeli pitäisi juuri riittää kohteeseen. Kiinnitetään virtalähde ensiksi asennuskohteeseen (ohjeiden mukaisesti vähintään 30cm korkeudelle maasta) ja ryhdytään sitten vetämään kaapelia.

Huen kaapeleita ei ole tarkoitus kaivaa maan alle, vaan ne kestävät vuodenajan vaihtelut pintavetoina. Homma on hieman haasteellinen silloin, jos kaapeli ylittää kulkureitin. Sähköpisteeltä lähtevä ensimmäinen 5 metrin pätkä menee juuri kulkureitiltä ja on 99% todennäköisyys, että joku siihen kompastuisi. Siksipä otin yhden kappaleen näitä kaikille tuttuja oransseja ojakeppejä tien reun….siis tarkoitin varaston uumenista ja ujutin kaapelin putken läpi. Putkelle kaivoin kulkureitille kuopan ja pistin hiekat päälle. Nyt käytännössä johto voi vapaasti putkessa elää, eikä kompastumisvaaraa ole. Ihan vain vinkkinä, jos nyt jollakin nyt sattuu samanlainen kulkuväylä olevan taklattavana ja sopivasti ojakeppi hyppysissä, niin Lilyn kaapeli mahtuu juuri ja juuri putken läpi. Halkaisijaltaan yhtään pienempää putkea ei ole mahdollista käyttää, koska kaapeli ei sieltä läpi menisi.
Vihdoin päästiinkin ensimmäisen lampun asennuspisteeseen. Lampussa on tehtaalla ruuvattu terassikiinnitykseen käytetty standi kiinni. Tämä alumiininen standi on kierteillä kiinni, joten otetaanpa se pois ja laitetaan tilalle maapiikki. Maapiikin kanssa käytettynä kun piikin työntää koko pituudeltaan maahan, jää lamppu juuri sopivasti maan tasolle. Toinen vaihtoehto olisi kiertää vielä jatkovarsi väliin, jolloin lamppu nousisi 15cm korkeuteen maanpinnasta. Kohteessa on pieni omenapuurivistö, joka oletettavasti näyttäisi hienolta maasta ylöspäin valaistuna. Asennetaan lamppu täysin maan tasalle ilman jatkovartta ja suunnataan lamppu osoittamaa yläviistoon. Väliin laitetaan ensiksi kolmipäinen liitin, joka mahdollistaa lampun kiinnittämisen, sekä kaapelin jatkamisen uudelle lamppukohteelle. Lampuissa itsessään on kaapelin osalta vielä hieman pelivaraa, sillä lampun oma kaapeli on 30cm pitkä. Vaikka siis jatkokaapelit olisi tarkasti joka sentin osalta käytetty, voidaan asennuskohteessa lampun sijainnin kanssa tehdä vielä pientä hienosäätöä tarvittaessa.

Seuraavan lamppukohteen kanssa kriteerit ovat sitten lähinnä siinä, että mihin asti 5 metrin jatkokaapeli ensimmäiseltä lampulta riittää. Olin silmämääräisesti katsonut, että toiselle asennuspaikalle olisi ehkä juuri se 5 metriä matkaa, jos kaikki menee hyvin. Heitin kaapelin ensimmäisen lampun liittimeen kiinni ja lähdin katsomaan mihin kohtaan aidosti olisi mahdollista päästä. Kaapeli nätisti tuotuna potentiaaliseen lokaatioon riitti sopivasti ja pelivaraa jäi jopa ylimääräiset 30cm. Toisaalta tässä kohtaa piti ottaa se kolmas 5 metrin jatkojohto ja miettiä jo etukäteen, että mihin se viimeinen lamppu sitten onkaan mahdollista laittaa. Kun ensimmäinen lamppu valaisin lammen vieressä olevaa omenapuuta, ja seuraava valaisee lammen toista reunaa, olisi hienoa jos viimeisen kolmannen lampun voisi asentaa lammen toiselle puolelle valaisemaan. Tässä kohtaa täytyy todeta, että lammen koko oli Lily-paketin kaapelimittaan suhteutettuna melko täydellinen. Viimeisen lampun kaapeli riittäisi juuri lammen toiselle puolelle ja olisi toisen lampun kanssa suurin piirtein yhtä kaukana lammen reunasta.
Eipä muuta kuin toinen lamppu maapiikillä kiinni. Nyt kun kohteen olisi tarkoitus valaista lammen reunasta kohdetta alaspäin, niin tässä kohtaa käyttöön otetaan jatkovarsi. Jatkovarsi ja maapiikki ruuvattuna kiinni työnsin piikin aluslevyä myöden maahan ja yritin katsoa, että saisin piikin oikeassa kulmassa lampeen päin. Piikkiä ei voi painaa lampusta kiinni pitämällä maahan, vaan ote pitää ottaa maapiikistä itsestään ja työntää maan uumeniin. Kun lamppu on asennettu, voi lampun pystykulmaa säätää helposti mutteria käsin avaamalla. Lampun sivuttaiskulmaa ei taas pysty erikseen säätämään, sillä kääntämällä lamppua vasemmalle päin joko jatkovarren tai maapiikin kierteet aukeavat. Tässä olisi pieni kehitysehdotus Hue Lily -tuotteeseen liittyen, jättäkää lampun ja jatkovarren tai lampun ja maapiikin välisestä kiinnityksestä kierteet pois, jotta sivuttaissuuntaa voi asennuspaikassa säätää maapiikkiä irrottamatta. Nyt käytännössä jos maapiikki menee väärässä asennossa maahan, niin säätäminen tarkoittaa piikin ylösnostoa ja uuden reiän tekemistä maahan. Maa sen kyllä kestää, mutta jos asennuskohde on tarkasti määritelty ei asennuksesta tule napakka maa-aineksen löystyessä. Eipä siinä, nyt on lamppu paikallaan ja väliin laitetaan taas yksi kappale väliliittimiä.

Sitten vielä viimeinen kaapeli nätisti ujutettuna lammen kivien väliin ja viimeinen lamppu kiinni. Viimeinen lamppu asennetaan kaapelin päähän ilman liittimiä. Mikäli joskus haluaa Lily-ketjua jatkaa lampulla tai kahdellakin, niin väliin taas uusi väliliitin ja seuraava jatkokaapeli jne.

Nyt on lamput asennettu ja näyttävät jo nyt ihan hienoilta, tosin pitäähän se arvio tehdä vasta sitten kun lamppujen funktio täyttyy ja funktio on tietysti lammen valaiseminen. Täytetään seuraavaksi lampeen vedet (menee pari päivää) ja sitten odotellaan sopivaa hämärtyvää iltaa, mutta käydään kuitenkin tässä välissä lisäämässä uudet lamput Hue-siltaan.
TADAA!

Samalla huomasin, että 63 lampun limitti on Hue-sillassa nyt täynnä. Jouduin itse asiassa siirtämään autotallin valaistuksen SmartThingsin puolelle. Tulevaisuuden vaihtoehtoina on jatkaa toisarvoisten lamppujen keskittämistä ST:n puolelle, tai sitten hankkia toinen Hue-silta. Kolmas vaihtoehto olisi toki se, että Hue lisäisi lamppukapasiteettia per silta. Tätä jälkimmäinen vaihtoehto on hyvin epätodennäköinen, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että mitään teknistä estettä tälle ei aidosti olisi. Se mitä toisarvoisilla lampuilla tarkoitan, on juuri esim. autotalli tai vaatehuone käytössä tarkoitetut Hue-lamput. Jos lampun päätarkoitus on syttyä kun ovi aukeaa ja sammua kun ketään ei ole paikalla, voitaisiin tällainen hoitaa ST:n toimesta täydellisesti. Toisaalta olisi kiva ajatus keskittää kaikki valaistukseen liittyvä Huen puolelle, mutta mutta..

Lopputulos
Se siitä, sillä asennus on suoritettu. Lampeen saatiin vihdoin myös vesi laitettua, joten tsekataanpa lopputulos kuvien muodossa…
WAU! Tulipa todella hieno pihavalaistus lammen ympärille, vaikka itse sanonkin. Hieman näitä aiemmin mainittuja lamppujen pystykulmia vielä hienosäädin, jotta valo osuisi juuri sinne minne oli tarkoituskin. Olisi toki kuvien kannalta kivempaa jos ympäristö vielä vihertäisi ja kasvimaat olisivat ”käynnissä”, mutta eipä hötkyillä turhia näin toukokuun alkupuolella.


Hue ”Spring Blossom” Hue ”Bright”




Aiemmin pelkäämäni valoteho ei ehkä ollutkaan ihan niin heikko kuin olin ajatellut. Valoteho on kuitenkin selkeästi heikompi kuin esim. värillisissä E27-lampuissa. Hue Lilyn ledit ovat kuitenkin teholtaan 8W, joka vastaa 48W hehkulamppua. Hämärässä nämä näyttävät jo kirkkailta ja kun täysin pimeys laskeutuu lammen ympärille, pääsevät Lilyt oikeaan arvoonsa. Tehonsa takia en välttämättä asentaisi Lilyja kuitenkaan pihan yleisvalaistuksen hoitamiseen, vaan nimenomaan kun halutaan tiettyjä pihan kohteita valaistuksen osalta nostaa esille, toimii Lily silloin loistavasti. Värejä käytettäessä sinisen ja vihreän sävyt ovat sellaisia, joissa tehottomuus on kuitenkin silmämääräisesti todettavissa. Näilläkin väreillä voisi esim. talon seinää valaista siten, että Lily on asennettu täysin seinän viereen maanpintaan ja osoittamaan seinää ylös. Mitään koko seinän valaistusta tietyllä värillä on kuitenkin turha odottaa ja sitä varten kannattaisikin ehkä hankkia erillisiä valaisimia E27-kannalla, jotta saadaan valotehoa kohteen ”maalaamiseksi”.
Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen Lily-lamppuihin. Tuote on laadukkaan tuntuinen, sekä täyttää ulkoasennuksen minulle tarpeelliset kriteerit. Kaapelin mitoista ei voi kitistä ja asennus onkin tehtävä ”päissään” etukäteen suunnitellen. Liittimen ja kaapelit ovat myöskin laadukkaan oloiset ja kaikki kiinnitykset tuntuivat tiukoilta ja kiinni ollessaan vesisuojatuilta. Valotehosta voi olla montaa mieltä, mutta kiteyttäisin tämän liittyvän vahvasti valaistuskohteen valaistustarpeisiin. Mikäli kohteeseen riittää 8W:n lamput, kaikki okei. Mikäli tarvitaan enemmän potkua, sitten jotain muuta kuin Lilya paikalle. Lamput näyttävät nätiltä maassa ollessaan. Tumman alumiinin johdosta ulkokuosi pitäisi pysyä hyvänä, kunhan pintaa ei kolhi rikki. Tietysti asennuspaikasta kiinni, mutta lammen ympärillä ja omenapuun alla lamput ovat hyvin huomaamattomia mustan värinsä ja koonsa johdosta. Lampun sivuttaissäädön mahdollisuuksista maapiikkiä käyttämällä voisi antaa rakentavaa palautetta Mr. Philipsille. Kitkerää palautetta voisi taas antaa tuotteen hinnasta. Tämä tuote ei ole 240€ arvoinen, ei mitenkään päin. En tiedä kuinka kauan Hue-tuotteiden hintoja voidaan pitää näin korkealla, mutta Ikean tulo älyvalaistusmarkkinoille muutama vuosi sitten ei ainakaan asiaan vaikuttanut vaikka toisin puntaroin. Itse arvioisin tuotteiden kuluttajaystävälliseksi hinnaksi ehkä n. 50€ kappale. Jos näitä tarjouksesta sattuu jossakin kohtaa löytämään, niin eipä muuta kuin kainaloon. Jos raha polttelee käsissä, niin sitten kauppaan mars ja homma hoituu sillä kuntoon.