Lux Helsinki 2020

Helsingissä järjestetään tänäkin vuonna Lux-tapahtuma, jossa ihmiset pääsevät näkemään upeita valoteoksia keskellä alkuvuoden pimeyttä. Kohteita reitillä on yhteensä yhdeksän ja tämän lisäksi muutamia nk. satelliittikohteita löytyy kauempana pääreitistä. Kohteet ovat osin suomalaisten ja osin kansainvälisten taiteilijoiden valotaideteoksia. Pääreitti kulkee näppärästi Helsingin keskustan seudulla Senaatintorilta Kaisaniemen puiston läpi päättyen Tokoinrantaan. Matkaa koko reitille tulee yhteensä n. 2,5km. Koska valohullu olen, niin onhan se päästävä katsomaan mitä tänä vuonna on saatu aikaiseksi.

Lux Helsinki 2020 aukesi yleisölle la 4.1 ja on ilmaiseksi nautittavana 8.1 asti klo 17- 22 välisenä aikana. Ensimmäisenä päivänä reitillä oli ollut kuulemma ruuhkaa ja toisena päivänä klo 17 kun reitille lähdettiin, oli tilanne tismalleen sama. Porukkaa oli kuin pipoa, josta puheenollen pipoa kyllä kelinkin osalta tarvittiin. Asteita ei ollut kuin -1c, mutta viima oli osassa reittiä melkoinen.

Porukan paljoudesta johtuen eteneminen reitillä oli hidasta, mutta eipä reitille kovin kiireisenä kannatakaan lähteä. Reitti on pyritty pimentämään muiden valojen osalta, joten oli melko hämmentävä meininki kävellä Unioninkatua Kaisaniemenpuistoon päin, kun ylimääräistä valoa ei juuri ollut.

Palataanpa kuitenkin reitin alkuun, joten seuraavaksi muutamia nostoja Helsinki Lux 2020:sta.

Lux Helsinki 2020

Helsingin tuomiokirkko

Reitin ensimmäisen kohteena on Helsingin tuomiokirkon julkisivuun heijastettu valotaideteos. Tämä oli reitin startterina todella näyttävän näköinen ja nostatti odotuksia koko Lux-tapahtumalle. Tuomiokirkon käyttäminen valoteoksen kohteena on todennäköisesti taiteilijallekin mukava valinta, sillä tuomiokirkon pinnassa on sekä nätin pyöreää, että teräväreunaistakin isoa vaaleaa pintaa. Kohdetta näytettiin heijastavan neljällä suurkuvaprojektorilla, joilla kuva saatiin nätin yhtenäiseksi pintojen muodoista ja sijainneistakin riippumatta. Vaikkakin jokaisen taitelijan työssä on tarina ja kuvaus siitä mitä taiteilija työllään haluaa yleisölle viestittää, ei valotaidetta(kaan) ole onneksi pakko aina katsoa siltä kannalta. Uskon, että tuomiokirkon kohde oli monelle käytettyjen lämpimien värien ja heijastettavien hahmojen osalta sellaista silmäkarkkia, että taiteilijan taustatarina olisi voinut olla ihan mitä tahansa. Kerrassaan upean näköinen ja taidokkaasti toteutettu kohde! Hienoa!!

Kaunista, todella kaunista

Se kakkos ja kolmos -kohde.. (The Bridge ja The Colour out of Space)

Ei sanottavaa. Tai no sen verran haluaisin sanoa, että kun kaupunkiin tehdään valotaidetta, niin voisiko valotaidetta tehdä sellaisiin kohteisiin, joihin ei olisi rajattua kävijämäärää?

Toisena kohteena ollut ”The Bridge” vaikutti ennakkoon mielenkiintoiselta kohteelta. Teoksessa kävijä astuisi punaiseen 27m pitkään ”labyrinttiin” Topeliuksen sisäpihalla, joten arvatenkin jono kyseiseen kohteeseen oli poskettoman pitkä pienen tilan takia. Hetken aikaa harkittiin jonotusta, mutta päädyimme skippaamaan kohteen ruuhkan takia. Ei muuta kuin pettymyksen pyyhkiminen olkapäiltä ja kohti seuraavaa kohdetta..

..ja seuraava kohde ”The Colour out of Space” olikin Metsätalon sisäpihalla ja tännekin jono oli jokseenkin järjetön. Tässä kohtaa teimme vielä nopeamman päätöksen ja jätimme tämänkin kohteen väliin. Jälkikäteen hieman harmittaa, mutta täytynee paikkailla haavoja lueskelemalla muiden kommentteja ja katsomalla muiden ottamia kuvia kohteista. Varmasti olisivat olleet kokemisen arvoisia kohteita, muttei tällä kertaa jonottamisen arvoisia.

Jatkoimme reittiä kohti neljättä kohdetta. Etenemisvauhti oli messumaisen hidas. Oli toisaalta kiva nähdä järjetön määrä ihmisiä yhdessä vaeltamassa, ilman että yhdelläkään oli nykyajan mallin mukaan jotakin banderollia tai kylttiä kädessä. Nyt vaellettiin valojen vuoksi 🙂 Tosin joukossa vaelteli yksi valoihin selkeästi kyrsiintynyt mies, joka huusi koko Unioninkadun matkan ”Perkele tätä paskaa, ihmiset saatana tiellä, perkele minä en tänne mitään vitun valoja jää kattelemaan”. Noh, ainahan joukossa pitää olla myös suuria ajattelijoita.

Tien ylitys Kaisaniemen puistoon mentäessä pursuili ihmisiä

Lyhtypuisto

Lyhtypuisto oli sanan varsinaisessa merkityksessä lyhtypuisto. Kaisaniemen puiston hiekkakäytävälle oli ripustettu lyhtyjä molemmin puolin tietä. Tunnelma puistossa oli todella mukava. Ihmiset kävelivät hiljaista vauhtia eteenpäin ja jokaiselle tuntui löytyvän oma suosikkinsa lyhtyjen joukosta. Lyhtyjä oli tänä vuonna todella paljon ja lyhtypuisto on siis aiemmilta vuosilta jo tuttu Lux-kohde. Lyhtypuistossa roikkui myös jo aiempina vuosina nähtyjä lyhtyjä uusien joukossa. Teokset kun olivat aina tekijänsä näköisiä, saattoi puusta roikkua joko lehmä valaistun pallon sisällä, tai sitten vaikkapa meduusoja. Osa tuotteista olisi taas voinut olla suoraan Ikean seinältä, on se sitten kenenkin mielestä hyvä tai huono asia 🙂

Large Fire Tornado

Lyhtypuiston lämpimän ja suloisen tunnelman jälkeen kuvio kääntyi hieman päälaelleen, kun puiston loppupuolella katse kiinnittyi kummalliseen tulta sisältävään rakennelmaan. Kyseessä oli ”Large Fire Tornado” -valoteos, joka oli omaan makuuni kyllä todella hieno. Tuli on elementtinä muutenkin sellainen, että sen arvaamattomuus hieman pelottaa, mutta pääasiassa houkuttaa. En suinkaan siis ole mikään sekopää pyromaani, mutta nautin esim. nuotiotulen katselusta. Kukapa ei?

Valoteokseen oli lisätty musiikkia, sekä musiikin tahdissa toimivia valoja. Täytyy ikävä kyllä myöntää, että oman kodin Philips Hue Outdoor -lightstripit eivät vedä vertoja (heheh) Tornadon alareunaan viritetyille led-valoille. Valot olivat todella kirkkaat ja valaisivat pömpelin reunaa näyttävästi ylöspäin. Voi kun tuollaisia voisi viritellä kuluttajabudjetilla omaan kotiin…

Teoksessa käytetty tuli kuumensi masiinaa sen verran, että välissä oli 10min mittaisia jäähdyttelytaukoja. Tauon loppupuolella heppu kävi kaatamassa jotakin palavaa nestettä pömpelin ytimen sisälle, jonka jälkeen toinen heppu tuli nestekaasupolttimen kanssa sytytyshommiin. Kun liekki oli syttynyt, lähdettiin pömpelin ympärillä olevilla tuulettimilla nostamaan tulta korkeammalla pyörteen avulla. Tulen voima varsinkin pyörteen alaosassa oli melkoinen. Parhaimmillaan tuli ylsi jonnekin 10m paremmalle puolelle. Hieman vaikutti, että häkkyrästä olisi ollut ulosmitattavissa paljon enemmänkin, mutta toki turvallisuusaspektikin piti huomioida. Jos matkalla lyhtypuiston läpi tuli viileä, niin Tornadon vieressä tuli lämmin.

Peilipöllö

Reitin mielenkiintoisin hetki koitti heti Tornadon jälkeen, kun vuorossa oli Peilipöllö. Pöllö oli tämä Lux-esitteissäkin etusivulla näkynyt teos. Kun pöllö nyt sitten eteen ilmestyi, tipahdin totaalisesti. Pöllö oli maksimissaan oikean pöllön kokoinen, ja istuskeli puun oksalla. 😀

Olin antanut itseni ymmärtää, että pöllö olisi jokin ihmisen kokoinen tai jopa isompi valoteos. Teoksen koko ei kuitenkaan aiheuttanut pettymystä, se oli omassa pienuudessaan näyttävän näköinen ja moni tätä kohdetta innoissaan kuvasikin. Tällä rastilla minua eniten kuitenkin hämmästytti innokkaat kuvaajat, jotka ottivat yön pimeydessä valaistusta kohteesta salamalla kuvia. Yritin löytää slotin, jossa olisin saanut pöllön taltioitua ja lopulta onnistuinkin, kun salamavaloruuhkaan tuli pikkiriikkinen tauko. Pöllö kuvattu, eipä tässä sen kummempaa kuin reittiä eteenpäin.

Magic Mirror

Pöllön jälkeen matka jatkui Tokoinrannan venelaituriin, jossa seuraava valoteos ”Magic Mirror” sijaitsi. Kohde oli meren päälle toteutettu väärinpäin kirjoitettu teksti, joka kääntyi veden heijastuksen myöstä oikein päin luettavaksi: ”Magic Mirror in my Hand”.

Teksti oli ihan näyttävä, mutta ei herättänyt minussa kuin hieman hilpeitä tuntemuksia. Taitelijan teos oli kriittinen reflektio ihmisen suhteesta älypuhelimiin ja erityisesti siitä, kuinka kiinni tässä helvetillisessä härvelissä olemme. Samalla kun tätä taitelijan ajatusta ajattelin, otin valokuvaa älypuhelimellani ja katsoin niitä satoja tai tuhansia paikalla olevia ihmisiä, jotka hekin omalla älypuhelimellaan kuvia taiteilijan kohteesta ottivat. Jonkin sortin dilemma siis..

Magic Mirror in my Hand..

Helsingin kaupunginteatteri

Tämä oli reitin viimeinen kohde ja mielestäni ansaitusti nk. grande finale. Älkää huolestuko, en unohtanut ennen kaupunginteatteria olevaa kohdetta 8. En kuitenkaan päässyt 8. kohteen tonteille sillä paikalla oli niin paljon ihmisiä, ettei eteneminen onnistunut. Näin kuitenkin kaupunginteatterin edessä olevalta kalliolta kohteen, jossa käytettiin videoprojisointitekniikkaa maalauksen muodossa. Kohteessa olisi ollut erityistä varsinkin se, että sitä olisi päässyt käpälöimään vuorovaikutuksen nimissä, mutta jäi ikävä kyllä tällä kertaa kokematta. Nyt en kuitenkaan malta olla siirtymässä siihen viimeiseen kohteeseen, eli Helsingin kaupunginteatterin valoteokseen nimeltä ”Day and Night”.

Valoteos oli järjettömän hieno!! Onko tarvetta sanoa muuta?

Ensinnäkin kaupunginteatterin rakennus on vaaleapintainen ja moderni, sekä sen sijaintipaikka on loistava. Kaupunginteatterin tuntee ulkonäöltä moni suomalainen ja sen ulkomuoto herättää aina katsojassa tunteita. Tämä kun yhdistetään valotaiteeseen, on lopputulos aivan käsittämättömän upea. Kaupunginteatterin seinällä näkyi yön ja päivän vaihtelu. Teos alkoi tähtitaivaalla, jolla ”värjättiin” suurin osa kaupunginteatterin vaaleasta pinnasta tähtiä sisältäväksi siniseksi kankaaksi. Tämän jälkeen rakennuksen alaosaan ilmestyi aurinko, joka lähti hiljalleen nousemaan ylös kohti taivasta. Auringon nousulla kuvattiin aamua ja sen muuttumista päiväksi, jolloin rakennuksen värit muuttuivat lämpimiksi. Kun aurinko lähti laskemaan ja ilta saapui, värit muuttuivat hiljalleen kylmiksi ja lopulta aurinko katosi näkyvistä. Ajatus valoteoksen taustalla on todella arkipäiväinen, päivän ja yön vaihtelun kuvaaminen, mutta se kuinka mahtavasti valoja käyttämällä vuorokaudenvaihtelu vangitaan 6min teokseen on uskomatonta. Lisämausteena taustalla kuuluva musiikki loi omat fiiliksensä hetkeen.

Tämä oli Helsinki Lux 2020:n ehdoton mestariteos! Mitähän välineistöä Visual45:n ammattilaiset tässä installaatiossa käyttivät? Sitä tietoa olisin halunnut jostakin hieman lueskella.

Mitä ensi vuodeksi?

Helsinki Lux 2020 -tapahtuma oli mielestäni hieno kokonaisuus, vaikkakin kohteista jäi osa allekirjoittaneella kokematta. Nähdyt kohteet olivat kaikki vakuuttavia, mutta itselleni lempiteokset ovat ehdottomasti niitä missä käytetään hyväkseen näyttäviä rakennuksia ja niiden isoja pintoja. Tämän vuoden ehdottomat helmet Valohullulle olivat Helsingin tuomiokirkko, sekä Helsingin kaupunginteatteri.

En tiedä onko se vain minä, mutta tuntuu siltä, että vuosi vuodelta tapahtumassa koetellaan enemmän rajoja ja viedään valoteoksia kohti vuorovaikutuksellisuutta. Tänäkin vuonna reitiltä löytyi kohteita, joihin tuli jonottaa päästäkseen kokemaan itse valoteos. Valoteokset eivät tällöin enää olekaan pelkkiä ihasteltavia valoja kohteiden seinällä, vaan jotakin missä kävijä itse vuorovaikuttaa esim. kävelemällä teoksen läpi. Suunta ei tietenkään ole väärä (oikeaa suuntaa tuskin kukaan on määritellytkään), mutta ehkäpä itse kaipaisin Lux-tapahtumalta jatkossa jotakin muuta.

Itse nauttisin Lux-tapahtumasta, joka sisältäisi reippaasti enemmän kohteita. Sellaisia kohteita, joita voisi ihastella niin kymmenien, kuin satojen metrienkin päästä kaupungilla liikkuessaan. Helsingissä on vanhoja kortteleita upeine rakennuksineen, sekä historiallisesti ja arkkitehtuurillisesti arvokkaita rakennuksia. Nämä rakennukset suorastaan huutavat päästäkseen osaksi Lux-tapahtumaa. Mitä jos Lux-tapahtumassa pyrittäisiinkin siihen, että esim. ydinkeskustan useita rakennuksia muutettaisiin valoteoksiksi valotaiteilijoiden toimesta. Sellaisia kohteita, joihin ei kenenkään tule jonottaa, vaan näitä voisi ihailla arki-iltana ohikulkiessaan aivan kuten Siltasaarenkadun päässä olevia Hakaniemen virastotaloja voi juuri nyt Luxissa ihastella (Lyyra). Ja voin sanoa, että Hakaniemen virastotalot ovat ankeimmuuslistalla ehkäpä sieltä ankeimmasta päästä, mutta valaistuina näyttivät todella upeilta.

Virastotalot kuvassa keskellä hienoine spotteineen..

Sijoitus brändiin ja tulevaisuuteen?

En voinut olla pohtimatta, että tulisiko kaupungin nähdä valoteokset pysyvinä sijoituksina varsinkin turismia ajatellen siten, että valoja käytettäisiin läpi koko pitkän ja pimeän kauden? Täällähän usein mietitään niitä valttikortteja, joilla Suomesta tehtäisiin houkutteleva matkailukohde turisteille. Mitä jos Helsinki käyttäisi hyväkseen tätä pohjola pimeyttä, ja valotaiteilisi kaupungin ja miksei koko maan maailmankartalle. Eikä valotaide suinkaan olisi matkailijoiden yksinoikeus, vaan näistä nauttii ihan kaikki. Valohulluna en myöskään sulkisi pois kesäkuukausien hämärtyviä iltoja, jolloin tiettyjä värisävyt hyvin harkituissa kohteissaan näyttävät semivaloisassakin illassa mahtavalta.

Taidan huomenissa värjäillä taloni seinät ulkovaloilla violetin ja sinisen sävyisiksi (suosikki-komboni), ja leikkiä köyhän miehen Lux-tapahtumaa. Nuotionkin voisin laittaa tulille, joten vain pöllö puuttuu…

Vieritä ylös