Osa Teistä on saattanut lukea artikkelin Hue-katkaisimen käyttöön liittyen SmartThingsissa, jonka taannoin kirjoittelin blogissani.
Tämähän toimi pitkänkin aikaa ihan mukavasti, kunnes Huessa tai SmartThingsissa tehtiin joitakin taustapalvelun muutoksia, joka sitten ryhtyi generoimaan ongelmia käyttäjälevelin suuntaan. Ongelmat ilmenivät esim. siten, että Philips Huessa luotu haamulamppu ryhtyi kertomaan SmartThingsille aktiivisesti, että ”en ole oikeasti verkossa, eikä minun pidä ottaa mitään komentoja vastaan”. Kun Hue-katkaisinta sitten painoi, ei SmartThingsissa tapahtunut mitään, eikä myöskään sälekaihtimiin liittyvissä webCoRE-pistoneissa. Haamulampun pystyi kuitenkin elvyttämään SmartThingissa käyttökuntoon, kunhan vain buuttasi Hue-sillan. Tämä osoittautui kerran vuorokaudessa tehtäväksi työksi, joten oli pakko keksiä jokin muu keino sälekaihtimien ohjaamiseen Hue-katkaisimia käyttäen.
Uusi ratkaisu ja käytön laajennus
Uusi ratkaisu ei itse asiassa eroa kovinkaan paljoa haamulamppu-ratkaisusta. Haamulampun sijaan Huen siltaan asennetaan aito lamppu ”haamulampun” virkaa hoitamaan. Nimesin sen ”Bulb Shadow” -nimellä, sillä lamppu tulee välähtämään aina silloin kun Hue-kytkintä painetaan. Samasta syystä lamppu asennettiin eteisen kenkäkaapin sisälle vilkkumaan, sillä sieltä diskoa ei kovin helposti eksy näkemään 🙂 Tämä lampun tulee siis olla ihan aito lamppu, koska Hue raportoi rehellisesti SmartThingsin suuntaan onko lamppu tavoitettavissa vai ei. Tekaistulla haamulampulla ei enää pitkälle pötkitä, ellei ole valmis elvyttämään ratkaisua kerran vuorokaudessa Hue-siltaa buuttaamalla.

Tähän liittyvässä taannoisessa artikkelissa esittelin Pistonin, jossa Hue-katkaisimen ”lisää kirkkautta” -näppäin sytytti haamulampun päälle, ja ”vähennä kirkkautta” -näppäin sammutti sen. Kun haamulamppu sytytettiin, niin sälekaihtimet kääntyivät auki ja kun haamulamppu sammutettiin, sälekaihtimet menivät kiinni. Mainitsin myös artikkelissa, että yksi haamulamppu on mahdollista valjastaa useamman Hue-katkaisimen käyttöön, mikäli jokaisen halutun eri Hue-katkaisimen näppäimille määritellään eksakti haamulampun kirkkausaste. Esimerkiksi olohuoneen Hue-katkaisimen ”lisää kirkkautta” -näppäintä painettaessa haamulampun kirkkaudeksi määritellään 5%, ja ”vähennän kirkkautta” -näppäintä painettaessa 10%. Näin yhdellä haamulampulla voi olla todella monta eri käyttömahdollisuutta, jotka perustuvat lampussa säädettyyn prosentuaaliseen kirkkausarvoon.
Haamulamppu ei ole siis enää käytössä, vaan tilalla on ihan aito Ikean Trådfri-lamppu joka on paritettu Hue-siltaan. Tämän lisäksi käyttöä laajennetaan siten, että koko asunnon kaikkiin sälekaihdin-ikkunoiden vieressä oleviin Hue-katkaisimiin käyttöönotetaan sälekaihdinten hallintaan tarkoitetut näppäimet. Hue Essentials -sovelluksessa jokaiselle halutulle Hue-katkaisimille määritellään haluttu Shadow-lampun kirkkausaste. Ohessa vain muutama Hue-katkaisimistani, mutta ymmärtänette ajatuksen. Ylempi kirkkautta säätävä näppäin asettaa yhdessä Hue-katkaisimessa Shadow-lampulle esim. 55% kirkkauden, ja alempi taas 60% kun taas toisessa katkaisimessa näppäinten arvot voivat olla esim. 5% ja 10%.
Mitä näillä kirkkausasteilla nyt sitten tehdään?
No seuraavaksi onkin syytä siirtyä webCoREen päivittämään Pistonia.

Itse Piston on katkaisinten lukumäärän takia kovin pitkä, joten kuvana sitä ei voinut järjellisesti tähän kokonaisuudessaan liittää. Yllä olevassa kuvassa on kuitenkin Pistonin koodi (g0yux), jolla saat haettua Pistonin itsellesi WebCoRessa käyttöön. Sama kaava toistuu kuitenkin koko Pistonin läpi, joten sinällään uskon, että pystyn selittämään mitä Pistonissa tapahtuu jo näiden kuvassa näkyvien tapahtumien osalta.
Jokainen IF-lause komentaa aiemmin Hueen lisättyä kenkäkaapissa sijaitsevaa Shadow-lamppua (White Bulb 4). Kun käyttäjä painaa Hue-katkaisinta ja Shadow-lampun kirkkaus muuttuu 3%-7% väliin, eli Hue Essentialissa määritettyyn 5%, niin silloin sälekaihtimet (Dimmer 7, Dimmer 8 ja Dimmer 9) kääntyvät auki. Tämän jälkeen samalla Shadow-lampulle (White Bulb 4) annetaan muutaman sekunnin (3) odotuskäsky, jonka jälkeen kirkkaudeksi määritellään 0%.
Tärkeää on, että Pistonissa kirkkausarvo määritellään skaalaltaan laajemmaksi kuin mitä se on Hue Essentials -sovelluksessa määriteltynä. Huomasin tämän ihan käytännön kokemuksen kautta, että mikäli Hue-katkaisin antaa lampulle 5% kirkkauden komennon, se on aidosti jotakin 3%-7% välillä. Joskus se saattoi olla myös tarkasti sen 5%, mutta useimmiten max. 2% tuon ympäriltä. Tästä syystä Pistonissa kirkkaus on määritelty laajemmalle kuin mitä Hue Essentials -sovelluksessa.
Jos ihmettelet IF-lauseen loppupuolella olevaa pientä odotusta (3sek) ja tämän jälkeen 0% kirkkauden komentoa, niin selitys on yksinkertainen. Mikäli nollakomentoa ei jokaisen IF-lauseen lopussa olisi, jäisi Shadow-lamppu aina palamaan päälle kun Hue-katkaisimen näppäimiä painetaan. Tästä syystä pienen odottelun jälkeen, kun komento on varmasti mennyt perille, Shadow-lampun kirkkaustaso nollataan ja lamppu sammuu.
Jos joku lisäksi ihmettelee Dimmereiden perässä näkyvää Switch 13-mainintaa, niin tämän voinee useimmissa tapauksissa poistaa Pistonista. Minä käytän switchin paikalla SmartThingsiin luotua virtual_switch_blinds -kytkintä. Virtuaalisen kytkimen tarkoitus on nopeuttaa SmartThingsin ja Logitech Harmonyn välistä yhteydenpitoa, sillä sälekaihtimia voidaan hallita myös Logitech Harmonyn kaukosäätimellä. Ilman virtuaalista kytkintä joskus saattaa käydä niin, että kaukosäätimen painallus ei tee mitään, koska Harmony ei ole tietoinen missä tilassa SmartThingsiin asennetut sälekaihtimet ovat. Eli poista tämä Switch 13 omasta pistonistasi, kun et sitä todennäköisesti tarvitse.
Ohessa vielä Pistonin loppupäästä otettu pieni kuvankaappaus joka osoittaa, että koko Pistonin läpi toteutetaan samaa logiikkaa per IF-lause. Kuten kuvasta voi päätellä käytän tehokkaasti koko Shadow-lampun kirkkausskaalan 5%:sta aina 92%:n asti. Jokainen Hue-katkaisin kun vie skaalasta 5% per näppäin, eli 10% per katkaisin (2 nappia aina valjastettuna).

Toimiiko?
No toimiihan tämä täydellisesti. Nyt kun Shadow-lamppu on aidosti olemassa ja vilkkuu katseilta piilossa, niin pystyn ohjaamaan koko asunnon sälekaihtimia Hue-katkaisimia käyttäen. Moni meistä harrastajista voi varmaan todeta, että kotiautomaatio vaatii aina osittain pientä kikkailua. Asioiden ja ratkaisujen oivaltaminen on kuitenkin kivaa ja kyllä Hue-katkaisimilla on nyt huomattavasti suurempi merkitys asuntomme seinillä kuin aiemmin.