Yale Linus – Käyttökokemuksia

Tiesittekö, että Linus Yale Jr oli 1800-luvun puolivälissä elänyt amerikkalainen mekaanikkoinsinööri? Ja kas kummaa, kyseinen heppu työskenteli sen aikaisessa pikkufirmassa nimeltään kuin ”Yale Lock Manufacturing Company”. Itse asiassa heppu ei vain työskennellyt siellä, vaan oli yksi yrityksen perustajista. Ja pohtikaapa lisäksi sitä, että mr. Linus Yale Juniorin 1800-luvulla perustama firma kantaa edelleenkin kyseisen herran nimeä vaikkakin se on vuonna 2000 yritysostettu AssaAbloylle. Tämä kaikki, on opiskeltavissa wikipediasta jos kiinnostaa.

Lähdekuva: yale.fi

Viimeisin julkaistu tuote, Linus Yale -älylukko, on siten melkoisen hieno ele ja kunnianosoitus edesmennyttä Linus Yale Junioria kohtaan. Voiko mr. Linus Yale Junior nyt myhäillä tyytyväisenä tämän uuden tuotteen julkaisun myötä ja tekeekö tuote nimelle kunniaa? Selvitetäänpä asiaa.

Harvemmin käytetystä ovesta, tulikin usein käytetty

Yale Linus -älykäs nupinväännin on ollut oveen asennettuna huhtikuusta asti ja käyttökokemuksiakin on mukavasti kertynyt. Asennus-artikkelin voi käydä halutessaan palauttelemassa mieleensä täältä. Asennuksen jälkeen ryhdyin heti käyttämään lukkoa kuin viimeistä päivää. Asennus tehtiin asuntomme ruokailutilan ulko-oveen, joka ei ole aiemmin ollut niin aktiivisella käytöllä, kuin asunnon etuovi ja takaovi.

Heti kärkeen täytyy huomauttaa, että toimiva älylukkotuote erityisesti lisävarusteineen toden totta lisää oven käyttöastetta. 🙂 Kyseinen ruokailutilan ovi on varsinkin nyt kesäaikaan ollut todella kovalla käytöllä, koska …no… kun avaimia ei enää tarvita!! Helppous ja mukavuus on siis rekisteröity tässä perheessä. Lapset näyttivät itse asiassa siirtyvän käyttämään ruokailutilan ulko-ovea lähestulkoon enemmän, kuin asunnon muita ulko-ovia. Hauskaa ja samalla hämmentävää 🙂

Itse Yale Linus -älylukko vaatii käyttöä varten taskussa olevan Bluetooth-kykeneväisen päätelaitteen. Lukon voi määritellä mm. aukeamaan, kun se havaitsee Bluetooth-laitteen ja lukon käyttäjäkuntaan lisätyn käyttäjän. No, käyttääkö meidän muksut puhelinta ollessaan ulkona? Hyvä isä sentään.. usein muuten käyttävät.. nämä pikku rääpäleet eivät ilmeisesti kykene menemään minnekään ilman puhelinta.

Eli olisin voinut lisätä lapset lukon käyttäjiksi vaimon ja itseni lisäksi, ja määritellä lukko aukeamaan automaattisesti kun lähestytään. Tässä kohtaa mukaan kuitenkin astuivat lukon lisävarusteet, eli Yale Smart Keypad (näppäimistö), sekä Yale Connect Wifi Bridge (Wifi-silta).

Näppäimistön käyttöönotto

Jos älylukon hyöty on se, että avainta ei tarvitse kantaa mukana, niin näppäimistön hyöty on se, että puhelintakaan ei tarvitse kantaa mukana. Itse ravaan ulkona asioilla (asioilla käynti tässä yhteydessä ei tarkoita vessassa suoritettavaa toimitusta) useamman kerran päivässä. On yksinkertaisesti helppoa ja yksinkertaista vain mennä ja tulla ilman, että ensin tarkastaa onko avaimet tai puhelin varmasti taskussa. Eräänlaisesta vapauden tunteesta tässä siis on kyse. Näppäimistön asennus on kovin simppeli prosessi, mutta sekin pitää aloittaa paketin avauksella.

Paketin sisältä paljastuu tyylikkään näköinen ”reunukseton” Bluetooth-tekniikalla toimiva näppäimistö, jota koristelee numeroiden lisäksi alhaalla oleva yksittäinen Yale-näppäin.

Paketin tarvikkeisiin kuuluu kiinnitysruuvit tulppineen ja vaihtoehtoista kiinnitystapaa tukeva tarra. Kooltaan näppäimistö ei ole mikään jättiläinen. Sen leveys on 25mm, pituus 75mm ja korkeus 23mm. Painoakin on vain 50g patterit mukaan lukien, joten kevyestä näppäimistöstä on kyse.

Näppäimistö käyttää kahta AAA-paristoa, jotka tulevat tuotteen mukana. Kun patterin plus-napojen päästä poistaa muovilirpakkeet, niin näppäimistö herää henkiin ja ryhtyy sykkimään punaista valoa.

Tämän jälkeen asennuslevy ruuveilla seinään kiinni. Näppäimistön sijainniksi valitsin sellaisen paikan, jossa on luontevaa näppäillä pääsykoodia. Korkeuden kävin matkimassa asunnon muiden Yale Doorman -ovien näppäimistön korkeudesta.

Sitten Yale-applikaatioon asentamaan. Laitteen lisääminen tapahtuisi helposti viivakoodia käyttäen, mutta tällaista viivakoodia ei ihme kyllä tuotteesta eikä paketista löydy. Onneksi applikaatiossa on mahdollisuus lisätä uusi tuote sarjanumeroa käyttäen, ja asennus pääsee jatkumaan.

Asennuksessa näppäimistölle valitaan se eksakti asunnon Linus-älylukko, mitä halutaan näppäimistöllä operoida ja lopulta asennus on valmis. Tämän jälleen applikaatiossa määritellään käyttäjäkoodit per käyttäjä. Yale-applikaatioon määritetyillä käyttäjillä tulee jokaisella olla Yale-applikaatio puhelimessaan. Koodeja voi yhdessä näppäimistössä olla max. 220, joten tämän luulisi riittävän ainakin kuluttajakäytössä hyvin. Nämä käyttäjät voivat olla rooleiltaan vieraita, tai omistajia. Vieraiden tunnuksia lukon käyttöön voidaan rajoittaa, kun taas omistajilla on täydet oikeudet ja mahdollisuus konfiguroida lukon asetuksia.

Kaikille käyttäjille määritellään oma 4-6 -numeroinen pin-koodi ja samalla kulkuoikeudet voi tarvittaessa rajoittaa kellonaikaan perustuen. Esimerkiksi vaimo pääsee tarvittaessa kotiin vain, jos saapuu hyvissä ajoin ennen iltapala-aikaa. Muuten ovi pysyy lukossa aamuun asti.

Vakavasti puhuen, lapsiperheessä lapsille ei ole tarvetta perustaa omaa/feikkiä Yale-tiliä, eikä puhelimiin ole tarvetta asentaa Yale-applikaatiota, vaan voit joko lainata omaa koodiasi tai vaihtoehtoisesti määritellä nk. turvakoodin, joka toimii rajoituksetta aina. Meillä lapset käyttävät nimenomaan turvakoodia, joten pääsevät sisälle aina kun tarve on. Mikäli pelkona on oman tai turvakoodin päätyminen ulkopuolisten tietoon, niin sitten vain koodia säännöllisesti vaihtoon. Jos joku tämän haasteeksi kokee, niin tilanne on tismalleen sama Yale Doormanin kanssa, jossa koodia varmasti kannattaakin joskus turvallisuussyistä vaihtaa.

No miltä näppäimistö tuntuu ja onko sitä hyvä käyttää? Näppäimistö tuntuu käytettäessä hyvältä, tosin näppäimistön korkeus ja ”reunattomuus” saa aikaan fiiliksen, että näppäimistö aina hieman vääntyy kuin sitä käyttää. Tarkoitan tällä sitä, että näppäimistön painikkeet kun ovat sateelta ja pölyltä suojattuja, niin näppäimistö ikään kuin lepää suojamaton päällä. Vaaditaan siksi melko ytimekäs painallus, että näppäimistö rekisteröi sen.

Jos näppäimistöä painaa voimamies tai esim. koordinaatiohaasteinen henkilö (painan 3, mutta sormi osuu 1-näppäimen yläreunaan), niin reunapainallukset saavat näppäimistön hieman taipumaan painalluksen suuntaan. Tämä ei liene ongelma, eikä se tähän päivään mennessä ole sellaista kyllä kokemusteni perusteella ollutkaan. Eli ytimekäs painallus tarvitaan, ja siihen meidän lapsetkin ovat hyvin kyenneet. Ehkäpä ihan vanhimmille ja voimattomimmille näppäimistön nykysuunnittelu ei ehkä istuisi..

Joka tapauksessa käyttäjä näppäilee koodinsa ja painaa lopuksi ”Yale” -näppäintä. Tämän jälkeen menee n. sekunti, kunnes Linus ryhtyy kääntämään vääntönuppia. Riippumatta siitä käyttääkö Yale-applikaatiota vai näppäimistöä, vasteajat ovat nopeat ja lukkoa on tästä syystä erittäin miellyttävä käyttää.

Yale Wifi -sillan käyttöönotto

Jos nyt on päästy siihen pisteeseen, että ukko voi painua ulos ilman puhelinta ja avaimia, niin kyllä se puhelin kuitenkin taskussa joskus mukana on. Yale Wifi-silta mahdollistaa Yale Linus -älylukon operoinnin lähiverkon…siis Internetin yli. Voin käytännössä istua melko rajatun Yale Linus Bluetooth-verkon kantaman ulkopuolella esim. olohuoneen sohvalla ja käskyttää lukon auki. Jos nyt oikein olen asiaa tulkinnut, niin Wifi-silta toimii aina Internet-yhteyttä käyttäen.

Mikäli kotona olisi Internet-yhteys poikki, mutta lähiverkko toimisi, ei sohvalta käsketyt komennot menisi Linusiin perille. Älkää käsittäkö kuitenkaan väärin, Bluetooth-yhteys toimii aina riippumatta siitä, onko kotona lähiverkko- ja/tai Internet kunnossa. Tai ainakin niin kauan, kun lukon pattereissa on virtaa 🙂

Aloitetaan Wifi-sillan asennus loogisesti ..avaamalla tuotepaketti. Paketin sisältä paljastuu tämä verkkovirtahyttyskarkottimen kokoinen kapistus, sekä ohjelehtinen.

Asentaminen onnistuu näppärästi Yale-applikaation kautta paketin viivakoodia lukemalla. Tämän jälkeen ohjeita seuraten silta on piakkoin käytettävissä.

Onnistuneen asennuksen jälkeen suurin ero edelliseen näkyy Yale-applikaatiossa päänäkymän oikeassa ylälaidassa. Kun käyttäjä on päätelaitteineen lukon Bluetooth-kantaman sisällä, näkyy applikaation yläkulmassa Bluetooth-yhteyden kuvake. Näin tapahtuu jatkossakin, mutta nyt kun käyttäjä poistuu Bluetooth-kantaman ulkopuolelle, Bluetooth-merkin tilalle ilmestyy Wifi-kuvake ja lukko on hallittavissa myös etänä.

Aivan kaikkea ei kuitenkaan Wifi-yhteyttä käyttäen kyetä tekemään, joka sitten taas Bluetooth-yhteyden yli onnistuu. Yritin tästä logiikasta Yalelta selvyyttä saada, mutta järjellistä vastausta en ikinä saanut. Homman nimi on siis se, että applikaatiossa lukon OPEN/CLOSED ja LOCKED/UNLOCKED -tilat päivittyvät kummassakin yhteysmuodossa ja vieläpä todella nopeasti. Myös käyttäjäaktiviteetit, eli ”henkilö x on avannut oven klo 13.32” -tyyppinen loki on nähtävillä kummankin yhteysmuodon kautta.

Se mitä Wifi-yhteyden yli ei voi tehdä, on tiettyjen asetusten määrittely. Tällaisia tilanteita ovat mm. lukon ääniasetukset, jonka päälle/pois päältä -kytkennässä käyttäjän pitää olla lukon lähellä Bluetooth-yhteydellä kiinni. Myöskään automaattisen lukituksen -asetuksia ei voida Wifi-verkon yli säätää. Tämän lisäksi ”Doorsense-ovimagneetin” -statustietoja ei jostain syystä voi nähdä Wifi-yhteyden yli. Ainoa mielestäni ymmärrettävä rajoitus on lukon kalibroinnin suorittaminen, joka onnistuu vain Bluetooth-yhteyden yli. Näin se toki pitääkin olla, koska kalibrointi vaatii fyysistä käpistelyä Linus-älylukon kanssa. Jännittävää kyllä, lukon tehdasasetuksille palauttaminen onnistuisi hienosti Internetin yli. Hmm…

Ehkä sinällään turhaa kitinää, mutta logiikkaa en siltikään oikein ymmärrä. Suurimmalle osalle käyttäjistä kuitenkin oletettavasti riittää se, että lukon statustiedon ja käyttäjälokin pääsee näkemään ja toki, että lukon voi avata tarvittaessa etänä.

Yale Access -applikaatio

Applikaation kautta oven statustiedot näkee väistämättä heti, kun applikaation avaa. Applikaation kuvakkeet ja kuvakkeiden alla oleva teksti kertoo käyttäjälle heti, että mikä lukon status on.

  • Punainen ”sektoroitu” kuvake osoittaa oven olevan auki, mutta takalukossa.
  • Kokonaan punainen pallero kertoo, että ovi on suljettu ja takalukossa.
  • Vihreä ”sektoroitu” kuvake taas kertoo, että ovi on avattu ja takalukko pois päältä.
  • Kokonaan vihreä pallero osoittaa, että ovi on kiinni, mutta takalukko on pois päältä.

Selkeää ja ymmärrettävää!

Applikaation asetuksista näkee käyttäjälokin. Alla olevassa vasemmanpuoleisessa kuvassa tätä lokia voi seurata minuuttitasolla. Mikäli ovi olisi avattu näppäimistön koodilla, näkyisi lokirivillä sen henkilön nimi, kenellä kyseinen koodi on käytössä. Alla olevassa oikeanpuoleisessa kuvassa määritetään aiemmin mainitsemani ”Emergency Code” turvakoodi. Turvakoodi on sidottu näppäimistöön ja koodi toimii rajoituksetta aina.

Applikaation asetuksista voi määritellä niin Linus-älylukon, kuin näppäimistön ja Wifi-sillan asetuksia. Linus-älylukon osalta käyttäjä voi mm. pakottaa applikaatiokäytössä sormenjälkitunnisteen tai puhelimen suojakoodin kysyttäväksi, kun lukko halutaan avata. Door Ajar Timing -ominaisuus taas mahdollistaa applikaatioilmoitukset käyttäjälle, kun esim. ovi on ollut 5min auki.

Tämän lisäksi käyttäjä voi määritellä lukon aukeamaan automaattisesti (Auto-Unlock) kun lähistölle saavutaan. Tässä toimintalogiikka on se, että käyttäjän poistuessa lukon ääreltä vähintään 200m päähän, siirtyy Yale-applikaatio ”Poissa” -tilaan. Kun Yale-applikaatio on ”Poissa”-tilassa ja lähestyt n. 5m päähän lukkoa, applikaatio siirtyy ”Kotona” -tilaan ja lukko avataan automaattisesti. Toiminto tukeutuu Bluetooth-, Wifi-, sekä GPS-tekniikoihin. Ilman Wifi-siltaa, ei automaattitoimintoa voi kuitenkaan valitettavasti käyttää.

Auto-Lockin tehtävä taas on lukita ovi automaattisesti, kun käyttäjän määrittelemä (max.30min) aika on kulunut. Tämä luontaisesti toimii vain sellaisissa ovissa, joissa vääntönupin lisäksi pitää painaa oven kahvaa alaspäin. Jos vääntönuppia oven sisäpuolella ääriasentoon kääntämällä ja kahvaan koskematta ovi aukeaa, niin Auto-Lock ei voi toimia.

Wifi-sillan asetuksista voi mm. määritellä applikaation ilmoittamaan, mikäli verkkoyhteys (yhteys internetiin) on poikki. Signal Strenght on kiva lisäominaisuus, sillä sen avulla voi päätellä sweetspotin lukon, Wifi-sillan ja kodin Wlan-tukiaseman välillä. Asentajan on syytä muistaa, että silta tukee vain 2,4GHz:n taajuusaluetta ja se saa sijaita max. 4,5m päässä lukosta. Eli asennus lähelle lukkoa, ja sitten tietenkin 2,4GHz-taajuusaluetta pitäisi olla kuuluvissa, jotta homma voi rokata.

Näppäimistön asetuksissa voi ensinnäkin enabloida tai disabloida näppäimistön. Jos kotona hektisen tilanteet ja edes koodillisia kavereita ei voi laskea sisään, niin ei muuta kuin näppäimistö pois päältä. One Touch Lock -ominaisuus taas mahdollistaa lukon lukitsemisen Yale-näppäintä painamalla. Tosin tämäkin ominaisuus toimii vain sellaisissa lukoissa, joissa vääntönuppia kääntämällä ei ovea voi fyysisesti avata.

Näppäimistössä on aina virrat päällä ja kun käsi lähestyy näppäimistö, syttyy siihen punainen taustavalo. Virtaa voi pyrkiä säästämään kytkemällä ”Power Saving Moden” päälle. Kun tämä ominaisuus on päällä, syttyy valot vasta kun näppäimistön nappeja painetaan. Mitään muuta vastetta näppäimistö ei olemassaolostaan anna, ja päivällä punaista taustavaloa on aurinkoisella kelillä mahdoton nähdä.

Mikäli koodin näppäily menee pieleen, ilmoittaa näppäimistö siitä Yale-painikkeen painamisen jälkeen surinaäänellä. Ääni oikeastaan muistuttaa meikäläisen teinivuosia ja sieltä erityisesti mopon tööttiä, silloin kun mopon akun varaus oli vähissä. Ne ketkä eivät ole mopoilleet, niin tässä teille toinen mielikuva. Ääni muistuttaa etäisesti kuolemaa tekevää pullasorsaa. Mikäli koodin lätkii 7 kertaa peräkkäin pieleen, lukko päästää ”sorsat” ja menee 5min. ajaksi tilaan, jossa sitä ei voi käyttää.

Ne aidot käyttökokemukset..

Kuten jo annoin ymmärtää, lukko on toiminut tämän kolmen kuukauden ajan moitteettomasti. Lukkoon ja sen toimintaan voi luottaa, ja tätä itse arvostan hyvin paljon. Lukon moottori on tehokas, ja tehokkaan moottorin käytön mahdollistaa nerokas kiinnitysmekanismi. Mikäli kiinnitysperiaate olisi jokin muu kuin lukkorunkoon (käytännössä oven ulkopuoliseen avainpesän ruuvireikiin) ruuveilla kiinnitys, ei Linus-älylukolla olisi mitään mahdollisuuksia pysyä paikallaan. Mikään maanpäällinen tarra ei voisi näin tehokasta lukkoa pitää paikallaan.

Yalen julkaisutiedotteessakin mainittiin, että tämä Suomessa myytävä lukko on tarkoitettu erityisesti suomalaisiin oviin, koska suomalaiset ovet lukkorunkoineen ilmeisesti vaativat enemmän vääntövoimaa, kuin muissa maissa. Tästä syystä Yale Linus -älylukkoa ei muuten todennäköisesti voi tai kannata tilata ulkomailta ainakaan heti, vaikka muiden maiden versiota ja vieläpä tismalleen samannäköisiä on läjäpäin myynnissä.

Lisälaitteiden iloittelua…

Applikaation käyttö on selkeää, mutta hyvin toimivien lisälaitteiden kuten näppäimistön myötä, applikaation käyttötarve käytännössä lakkaa kokonaan. En ole Linus-älylukolla varustettua ovea avannut enää muulla tavalla, kuin näppäimistö käyttämällä. Suosittelen ehdottomasti Linus-älylukkoa hankkivalle, että vähintäänkin harkitsee tuon n.80€ näppäimistön hankintaa. Tässä on muuten tismalleen sama ilmiö kuin Yale Doormanin kanssa. Tunnistelätkät olivat kovaa valuuttaa kahden ensimmäisen päivän aikana. Tämän jälkeen siirryttiin täysin koodikäyttöön, ja tunnistelätkät ovat levänneet kaapissa siitä asti.

Wifi-silta mahdollistaa muutamat jo mainitsemani lisäominaisuudet, mutta eniten lisäarvoa löydän siitä, että voin etänä nähdä oven statuksen. On myös hienoa, että jos joku tuttava käy lomareissulla ollessamme kastelemassa kotimme huonekasvit, niin voin napsaista mökin laiturilta lukon auki. Silta maksaa n.80€, joka on kuitenkin mielestäni hieman liikaa, kun todellisuudessa se vain mahdollistaa polun lukosta kotiverkon kautta Internetiin.

Mahdollisia huolia, vaiko joutavaa hapatusta..?

Ahkeran testaussession tuoksinnassa olen joutunut irrottamaan lukkoa asennuslevystä valehtelematta n.20 kertaa. Olen nyt huomannut, että lukon alaosa on hieman löystynyt ja heiluu nyt muutaman millin kumpaankin suuntaan. Olen tehnyt tästä Yalelle vikatiketin ja tiedustelun, että pitäisikö asiasta huolestua. Muutaman millin sivuttaisheitto ei aiheuta mitään ongelmia, mutta alkupään asennuksissa kun sivuttaisheiluntaa ei lainkaan ollut, niin tietenkin hieman pistää miettimään. Voiko nerokkaassa kiinnitysmekanismissa ollakin pieniä orastavia murheita? Kerron tästä lisää, heti kun kuulen.

EDIT 3.7.2021: Lukon alaosan pieni sivuille heiluminen käsin testatessa on normaalia. Näin minua Yale-tuesta juuri valistettiin. Lukko, tai asennuslevy ei kuitenkaan saa heilua laisinkaan silloin, kun lukkoa ajetaan applikaation tai näppäimistön kautta. Minulla lukko heiluu vain kädellä testattaessa ja tämä ei ole ongelma, eikä edes orastava sellainen.

Perhe kiittää..

Vai kiittääkö? Kun oma intohimo on täyttää koti tekniikalla, riippumatta siitä onko se tarpeellista vai ei, niin vastaanotto voi olla hyvinkin kirjava. Yale Linus -älylukon osalta vastaanotto on kuitenkin ollut lämmin. Tämähän ei ole mikään lelu ja sen konkreettisen hyödyn huomaa arkikäytössä hyvinkin nopeasti. Jostain syystä vaimoni ensimmäisen kysymys asennuksen jälkeen oli, ”toimiiko takalukkonappi samalla tavalla ja saako lukon avaimella auki”. Ja koska vastaukseni oli ”kyllä” ja ”kyllä”, niin vaimo oli tyytyväinen.

Eli Linus-älylukon ja tämän segmentin lukkotuotteiden merkittävä etu on se, että lukko toimii manuaalisesti aivan niin kuin ennenkin. Tämän lisäksi saadaan sitten älyllistä täydentävää ominaisuutta, joita nykyaikaan valmiit ihmisyksilöt voivat hyödyntää. Jos joku haluaa kantaa fyysisiä tavaroita mukana ja avata ovea vanhoilla kunnon nycklilla, niin mikään ei tätä tosiaankaan estä. Sopii siis kaikille.

Lapset ovat osittain kasvaneet tähän tekniikkahössötykseen mukaan, koska koti on ollut varhaisista vuosista erilaisilla teknisillä älykotiominaisuuksilla höystetty. Lapset myös omaksuvat uuden tekniikan heittämällä nopeammin kuin me aikuiset. Lapset ovat siis hyvin mielissään ja kuten alussa mainitsinkin, Linus-älylukollista ovea käytetään todella paljon enemmän erityisesti lasten toimesta kuin ennen. Ainoa mistä lapsilta on tullut alussa kitinää, on näppäimistön eräänlainen tunnottomuus, josta aiemmin jo mainitsinkin. Eli ehkäpä näppäimistön ”fiiliksessä” voisi olla Yalella vielä kehitettävää?

Suositella, vai eikö suositella?

…Hamletin sanoin, ”kas siinä vasta pulma”. No mutta kun ei ole. Suosittelen Yale Linus -älylukkoa varuksetta kaikkiin sellaisiin koteihin, joissa tämän tyyppiselle älykkäälle nupinvääntimelle on tarvetta. Viittasin asennusartikkelissani jo vahvasti siihen, että pidän lukosta ja koen, että tähän tuotesegmenttiin on syntynyt uusi ykkönen. Ja näin tosiaankin on. Tällä hetkellä ainakaan minä en tiedä parempaa tähän tarkoitukseen myytävään lukkoa, kuin mitä Yale Linus on.

Tekikö tuote siis kunniaa edesmenneelle Yale Linus Juniorille? Kyllä, kyllä teki. Jopa Hamletkin tykkää..

Lähdekuva: kobo.com (editet by Valohullu)

Tsekkaa myös muut Yale-aiheiset artikkelini, kuten:

Scroll to Top