Navimow on nyt parin kuukauden ajan leikannut kotimme nurmikkoa ja vaikkakin Navimowin renkaat ovat jo oletuksena useimpia robottiruohonleikkureita paremmat, jää robotti välillä sudittelemaan. ”Hyviä” sudittelupaikkoja ovat erityisesti leikkausalueen reunalla olevat rinteet, joissa Navimowin pitää peruuttaa ja samalla kääntyä. Useimmiten operaatio onnistuu, mutta välillä ei. Kun operaatio sitten välillä epäonnistuu, niin lopputuloksena vähintäänkin akkua kulutetaan turhaan, mutta pahimmillaan robotti ajautuu tehtyjen korjausliikkeiden myötä lähemmäs rinteen reunaa ja leikkaus voi päättyä siihen.
Tähän reunan ja mäen problematiikkaan ollaan Segwaylla suunnittelemassa mm. algoritmiparannuksia, mutta olen malttamaton tämän päivityksen odottamisessa.
Edellisen McCulloch ROB S600 -leikkurin kanssa päädyin samoista syistä johtuen renkaiden piikittämiseen. Pienen perehdytyksen jälkeen löysin helvetin syövereistä, eli Internetistä Navimowiin sopivia piikkisarjoja. Nopeimmat etsijät tekevät tietenkin myös nopeita ostopäätöksiä ja tämä voi johtaa helposti rahapussin kevenemiseen. Saksalaisessa Mibrobossa kahden piikkirattaan pakettihinta on näet huikeat 79,99€+toimituskulut Suomeen. Toisessa saksalaisessa kaupassa Alfred Sheererissa pistetään vielä paremmaksi ja paketista veloitetaan 89,9€+toimituskulut Suomeen.
Olemme toki täällä Suomessa jo tottuneet nk. ”sijoittamaan” rahaa Saksaan, joten saa suorittaa jos siltä tuntuu. Itse lähdin etsimään vielä vaihtoehtoisia ja kenties halvempia ratkaisuja.
Ihan hirveän kauaa ei aikaa kulunut, kun Navimowin Facebook-ryhmässä silmiini pisti tanskalaisen henkilön ilmoitus Navimowin piikeistä kotiin toimitettuna hintaan 55€. Kuvien perusteella tanskalaisen koneistajan piikkiratasmalli oli tismalleen sama kuin Sheererilla. Uskaltauduin siirtämään rahat Paypalilla henkilölle ja neljän päivän kuluttua minulla oli paketti kourassa. Sanoisin, että paketti tuli perille nopeammin kuin naapuritalosta paikallisen Postin kautta toimitettu joulukortti.
Kiekoista näkee hyvin, että nämä on jossakin pajalla tehty. Ihan mallikkaat ruostumattomasta teräksestä valmistetut yksilöt, mitä nyt muutamia naarmuja koneistuksen jäljiltä on nähtävissä.

Varmuuden vuoksi tsekkasin vielä kiekkojen yksittäis- ja yhteenlasketun painon. Kumpikin kiekko painoi tasan 294g ja yhteenlaskettuna robotille tulee n. 600g painoa lisää.

Ei muuta kuin asentamaan!
Asennus
Kaadetaan Navimow katolleen ja selvitetään heti kärkeen, että miten renkaan saa auki.

Renkaan sisäpuolella näyttää olevan 3kpl ruuveja, jotka pidättelevät ulkoreunan ”pölykapselia” paikallaan. Avataanpa ruuvit ja tutkitaan lisää.

Arvaus osui oikeaan. Kolme lyhyttä ruuvia renkaan sisäpuolelta irti ja ulkopuolen suoja tippuu pois.


Seuraavaksi pitäisi miettiä, että millä piikkiratas kiinnitetään tilalle. Piikkirattaassa on ruuvireiät juuri oikealla kohdalla renkaan läpireikiä ajatellen. Originaaleista ruuveista ei ole apua, sillä rattaassa on vain läpireikä eikä ruuvi kiristyisi mihinkään kiinni.

Autotallin ruuvivarastosta lopulta löytyi ensinnäkin sopivan mittaiset, mutta myös halkaisijaltaan sopivan kokoiset ruuvit muttereineen. Toteutus tapahtui siten, että työnsin renkaan sisäpuolelta apupultilla mutterin ensiksi reiän pohjaan. Tämän jälkeen ruuvasin ulkopuolelta piikkilevyn ruuvilla tiukasti kiinni.



Piikit tulevat n. 1cm verran renkaan profiilista yli. Tässä kohtaa väistämättä mietin, että onkohan tuo liikaa ja vaikeuttaako se jopa leikkurin kulkemista.


Kokeilematta ei voi tietää. Ei muuta kuin toinen rengas myös kuntoon ja valmistahan siitä lopulta tuli.

Kokemukset
Olen nyt kolmen viikon ajan seurannut robotin leikkuukykyä piikkien kanssa. Ostos oli ehdottoman hyvä ja kaikki nousuhaasteet ja mahdolliset sudittelut ovat jääneet absoluuttisesti pois.

Jopa ne aiemmin mainitsemani rinteessä sijaitsevien leikkuualueiden reunat leikataan nykyään täysin ongelmitta. Käännökset kaltevilla alustoilla eivät ole enää ongelma ja riippumatta kaltevuudesta robotti kääntyy nätisti valumatta mihinkään suuntaan tai sutimatta. Soralla tai hiekalla kulkiessa piikit jättävät ajojälkiä kulkureitille, mutta nurmikolla jälkiä ei piikeistä jää.
Mikäli leikkuualueella on pehmeää hiekkaa, saattaa piikit tällöin heikentää etenemiskykyä sillä piikit pureutuvat tehokkaasti hötöön maahan. Omassa pihassa on kulkuväylillä kivituhkaa/kalliomursketta ja tällaisella melko napakalla hiekkapinnalla ongelmia ei ole ollut. Ajatan leikkuria myös osittain kivilaattojen päältä ja laattoihin ei piikeistä ole jälkiä muodostunut.
Tein myös sellaisen huomion, että normaalileikkuusyklillä akkua näyttäisi säästyvän n. 6% verrattuna aiempaan. Isoin vaikutus akun varauksen osalta syntyy tulkintani mukaan nimenomaan siitä, että robotti ei joudu tekemään haastavissa paikoissa enää ylimääräisiä korjausliikkeitä. Kiekkojen tuoma 600g lisäpainokin on varmasti osaltaan vaikuttanut pitokykyyn.




Jos Navimowin kanssa on pito-ongelmia, niin piikit kyllä korjaavat haastavatkin tilanteet. Kuvittelin jo aiemmin, että minulla on täydellinen leikkuurobotti hyppysissä, mutta niin vain se muuttui vieläkin paremmaksi.