Olen vuoden verran pyöritellyt ROB S600 -robottiruohonleikkuria kotipihan ruohonleikkuuhommissa. Tovi sitten ajattelin tämän oivan laitteen kunniaksi nakerrella aiempaa viritystä uskottavamman näköisen katoksen. Tämä robottiruohonleikkuri ei välttämättä kaipaa suojaa päälleen, mutta en kovin mielellään haluaisi nähdä telakkaa ja robottia esim. kovassa kaatosateessa. Tästä syystä annoin robotille vuosilahjaksi uuden katoksen, ja onhan se vain viihdyttävää katsoa, kun robotti lähtee hommiin tallista ja työsession päätteeksi pakittaa vielä takaisinkin.
Katoksen tein nk. lennosta. Otin aluksi muutaman suunnitteluoluen, jonka jälkeen olikin jo luontaista tarttua ruuvinvääntimeen ja sirkkeliin. Seuraavana päivänä kun heräsin, oli katos vielä pystyssä ja suhteellisen suorassakin. Lopuksi maalit päälle ja huovat kattoon. Rakennelma syntyi pitkälti ylijäämäkamoista tallin perältä, joten halvalla voi saada hyvääkin.
Ikkunat on tehty molempiin seiniin ilmanvaihtosyistä. Katos sijaitsee aurinkoisella paikalla, joten ilmastoinnin avulla ylikuumenemisen riskiä pienennetään reippaasti. Katon saa myös nostettua yhtenä elementtinä pois, jolloin telakan asennus- ja huoltotyöt onnistuvat helpommin.
Tallin pohja on tehty neljästä varaston takaa löytyneestä 400x400mm laattakivestä. Telakan kiinnitystä varten porasin laattoihin sopivan kokoiset reiät, jotta telakan kiinnitysruuvit saadaan laatan läpi alla olevaan saveen kiinni. Koska pohja muodostuu neljästä laatasta, pääsee hakukaapeli kulkemaan laattarivien välissä telakalle asti, aivan kuten sen kuuluukin. Rajakaapelit lähtevät telakasta suoraan molemmille reunoille. Vaikka katoksen oikean puoli on kivillä koristeltu ja vasenta puolta kiertää kukkapenkin punainen kivireunus, ei tämä ole robotille ongelma. Tosin ROB S600 vaihtelee etäisyyttä hakukaapelia pitkin kulkiessaan (jotta nurmikkoon ei tulisi ajojälkiä), joten punaisen kivireunuksen (rajakaapeli) ja katoksen keskikohdan (hakukaapeli) etäisyys ei voisi olla senttiäkään lähempänä toisiaan. Robotti mahtuu juuri sopivasti pyörähtämään ajosuuntaa vaihtaessaan silloinkin, kun etäisyys hakukaapelista on suurin.
Ohessa vielä kotiinpaluu raskaan työkeikan jälkeen.. I feel you bro..