Päätin heittäytyä virran vietäväksi ja ryhtyä perehtymään Hubitat Elevation -kotiautomaatiohubin mahdollisuuksiin. Kävin lukaisemassa muutamia mielenkiintoisia artikkeleja, sekä käyttökokemuksia aiheesta ja kuvio vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että lopulta menin ja painoin ”Buy now” -nappia. 🙂
Hubitatin Elevation -hubia ei Suomesta löydykään, joten tilaus täytyy tehdä ulkomailta. Itse tilasin tuotteen Infemto-nimisestä web-kaupasta. Infemto toimittaa tuotteet Irlannista ja sopivasti siten, että toimitus on tosiaan Englannin Brexitistä riippumatta edelleenkin sieltä osasta Irlantia, joka kuuluu EU-alueeseen. Hintaa tuotteelle toimituksineen tuli 149,99€. Tilattu Elevation on EU-alueen käyttöön tarkoitettu C7-mallin hubi. EU-alueella on merkitystä siltä osin, että tuotteessa tulee tällöin Imfemtosta tilattuna oikean tyyppinen verkkovirtapistoke mukana ja lisäksi, että laitteessa käytettävä z-wave -taajuusalue on Euroopassa sovittua lainmääräämää taajuutta.

Toimitusta odotellessa
Paketti on siis matkalla Suomeen ja en suoraan sanottuna malta oikein odottaa, että pääsen siihen tutustumaan. Buy now -napin painalluksen jälkeen aloin kuitenkin heti miettimään, että mitä hankinta käytännön työnä tarkoittaa. Helpointa tietenkin olisi asentaa Hubitat nykyisen SmartThings-ympäristön rinnalle, mutta pohdinnoista huolimatta en löytänyt oiken sopivia perusteluja tälle etenemistavalle.
SmartThings ja Hubitat -hubien välille on tosiaan olemassa applikaatio nimeltään HubConnect, joka siirtää SmartThingsiin paritettujen sensorien/laitteiden tietoja Hubitatin suuntaan ja toisin päin. Käyttäjät, joilla on tarvetta käyttää kahta kotiautomaatiojärjestelmää rinnakkain voivat tätä em. applikaatiota käyttää ja se kuulemma toimiikin mallikkaasti. Mutta miksi ajaa kahta hubia rinnakkain?
Syinä voi tietenkin olla, että tietyt laitteet tai SmartThingsiin sidotut applikaatiot eivät ole Hubitatin osalta tuettuja, jolloin rinnakkaiskäyttö on ihan perusteltua. Mikä voisi sitten olla syy siihen, että käyttäjät ensinnäkin hankkivat SmartThingsin rinnalle tai jopa korvaajaksi Hubitatin hubin? Itsellä puhtaan mielenkiinnon ja aihealueen kiinnostavuuden lisäksi Hubitatin local processing on yksi suurimmista ja vetovoimaisimmista syistä. Oheisessa taulukossa markkinointimateriaalia Hubitatin sivuilta.

Local processing vs cloud (Hubitat vs ST)
Minulla on SmartThingsissa yhteensä 200 laitetta ml. Hue/Ikea-valot. Näistä 200 laitteesta 160 on SmartThingsin IDE:n mukaan local processing -kategorian alla olevia tuotteita. Loput 40 laitetta tukeutuvat cloudiin ja ovat tällöin riippuvaisin Internetin toimivuudesta. Todellisuudessa SmartThingsiin yhdistetyt laitteet ja niiden ympärille rakennetut automaatiot ovat 99% cloudiin tukeutuvia riippumatta siitä, mitä IDE:n ”Execution location”-sarake kertoo.
Käytännössä sellaiset automaatiot, jotka..
- tukeutuvat Samsungin viralliseen ”Smart Lighting” smartappiin..
- ja käyttävät sisällössään vain local processing -laitteita..
- eivätkä käytä SmartThingsin mode-valintoja
..voivat toimia lokaalisti. Tämä tarkoittaa sitä, että omista automaatioistani vain muutama toimii lokaalisti ja jos Internet menee nurin, ei kotona hallita aidosti mitään muuta kuin Hue-siltaan kytkettyjä valoja (ja kiitos tästä kuuluu Huen lokaaliudelle).
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että SmartThingsia ei voisi käyttää tai, että siitä pitäisi tästä syystä hankkiutua nopeasti eroon. SmartThings on toiminut itsellä loistavasti, eikä Internetiin tukeutumiseen liittyviä ongelmia huomaa todellisuudessa kuin vasta silloin, kun internet-yhteys on ihan oikeasti poikki tai hidastelee. Nyt vielä ennen Hubitatin käpistelemistä uskallan vain arvailla, että kuinka paljon Hubitatin local processing tulee vaikuttamaan älykodin laitteiden käytettävyyteen ja erityisesti nopeuteen. Jos nyt sälekaihdinten avaaminen tarkoittaa napin painalluksen jälkeen bittien kulkemista internetin yli webCoREen, sieltä seuraavaksi bittien valumista takaisin kotiverkkoon ST-hubille, ja sieltä lopulta eteenpäin komennettavalle sälekaihtimelle, niin kyllähän tuossa ylimääräisiä millisekunteja per hyppy menee. Varsinkin jos vertailukohteena on hubi, joka vastaanottaa napin painalluksen suoraan lokaalisti ja työntää sen lopulta sisäverkossa sälekaihtimelle eteenpäin. Matka on tässä jälkimmäisessä casessa selkeästi lyhyempi ja oletettavasti selkeästi nopeampikin.

Migraation valmistelut
Kuten jo aiemmin viittasin, en löydä omassa ympäristössäni perustetta kahden hubin yhtäaikaiseen ajoon. Tämä tulee tarkoittamaan toisen hubin käyttöönottoa ja toisen alasajoa. Tätä en ehkä ”Buy now” -napin painalluksen aikana ollut vielä ihan täysin oivaltanut. Tein siis päätöksen hankkia Hubitatin hubin, joka tulee syrjäyttämään SmartThingsin pois käytöstä. Kun nyt mietin tätä tulevaa urakkaa työmääränä, niin hieman kyllä hiki nousee otsalle. Olen vakuuttunut, että suunta ja valinta on varmasti oikea, mutta vaatii käytännössä melkein kaiken rakentamista uudelleen.
Migraatiokeskusteluissa moni on kysynyt, että ”missä on best practices” migraation tekemiselle siirryttäessä ST:sta Hubitatiin. Tällaista ohjeistusta ei ole olemassa, mutta kokemuksia löytyy sieltä täältä paljonkin. Kun minulla nyt on etukäteen aikaa pohtia ja suunnitella asiaa, niin aloitin valmistelutyön listaamalla kaikki laitteeni SmartThings IDE:ssa. Ensiksi on syytä selvittää, että kuinka moni nykyisen ST-ympäristön laitteista ovat Hubitatissa:
- ”virallisesti tuettuja (1)”
- ”community based -tuettuja (2)”
- ”ei lainkaan tuettuja (3)”.
Kun perkausta tekee, niin ”ei lainkaan tuettuja” laitteita löytyy pari kappaletta ja toinen laitteista on niinkin yksinkertainen asia kuin säätieto, joka nyt kulkee SmartThingsista ST Weather Device -laitteena mm. SharpTools-dashaboardien käyttöön.
Mikäli tällaista ei Hubitatissa olisikaan, niin showstopperista ei suinkaan olisi kysymys. Täytyy kuitenkin selvittää miten säätietojen käyttö Hubitatissa yleensäkin hoidetaan. Suurempi huolenaiheeni on jäljelle jäävä Popp Water Shuf Off -kytkin. Onneksi tässä on aikaa perehtyä asiaan ja voi olla jopa niin, että tämä kytkin tunnistautuu Hubitatissa geneerisenä z-wave -kytkimenä. Joka tapauksessa virallisesti tuettujen tuotteiden joukosta (1) tätä ei valitettavasti kuitenkaan löydy.
Virallisesti tuettujen -laitteiden (1) määrä on vallitseva. Tämä johtuu osittain myös siitä, että omassa ST-ympäristössäni virtual switcheja on todella paljon. Nähtäväksi jääkin, että onko virtuaalisten kytkimien määrä yhtä suuri Hubitatissa kuin SmartThingsissa, vai saadaanko näitä karsittua migraation myötä pois. Ainakin muutama Harmonyn ja SmartThingsin välinen status-tietoja refreshaava virtuaalinen kytkin jää Hubitatista pois, koska Harmonyn ja Hubitatin välinen tieto päivittyy Hubitat-ympäristössä automaattisesti, toisin kuin SmartThingsissa.
Community based -laitteita (2) on listalla muutamia kymmeniä, ja tämä on Hubitat-ympäristössä hyvä asia. Community -tuettujen laitteiden määrä olisi enemmänkin ongelma SmartThingsin puolella, sillä tuleva Groovyn alasajo tulee rikkomaan suuren osan kyseisellä kielellä rakennetuista community based Device Handlereista ja SmartAppeista. 🙁
Eniten olen kuitenkin innoissani siitä, että 200:n laitteen listasta yli 190 laitetta tulee vaihtumaan aidosti local processing -kategorian alle ja valtavirrasta poiketen tässä taloudessa pilvipalveluiden käyttö pienenee.. heheh..
Migraatiossa huomioitavaT asiat
Listalta siis pari asiaa jää vielä hieman auki, mutta uskon, että löydän näihin vastauksia jo lähiaikoina. Itse migraatio on mahdollista tehdä palasteltuna, tai vaihtoehtoisesti kertaheitolla. Palastelussa etenemistapoja on ollut kahdenlaista. Jotkut ryhtyvät tekemään migraatiota huone ja huoneeseen sisältyvät laitteet kerrallaan. Käytännössä laite/laitteet excluudataan ST-ympäristöstä, resetoidaan ja sitten liitetään Hubitatiin ohjeiden mukaisesti. Koko talo rullataan huone kerrallaan läpi ja lopuksi läpsytellään karvaisia pieniä käsiä yhteen kun kaikki meni kerralla kuntoon.. 🙂 Vai menikö..
Toinen nk. palasteluvaihtoehto on irrottaa z-wave ja zigbee-verkkoja laajentavat laitteet yksitellen pois ST:sta ja lisätä ne siinä järjestyksessä Hubitatiin. Tämän etenemistavan hyötynä on kuulopuheiden mukaan se, että Hubitat kykenee rakentamaan vahvan meshin heti alusta asti kun verkkoja laajentavat laitteet ovat alusta asti omilla paikoillaan. Kun outletit ja hälyttimet on lisätty Hubitatiin, voidaan kaikki muut laitteet poistaa halutussa järjestyksessä ST:sta ja lisätä ne Hubitatiin. Tämä on varmasti ihan hyvä tapa edetä, mutta todellisuudessa sekä z-wave -, että zigbee-verkot osaavat korjata itseään ja muuttaa laitteiden reitityksiä paremmiksi. Joissakin tapauksissa toki aikaa voi mennä enemmän… ja jos aika on rahaa, niin…
Palastelu kuulostaa kivalta ja mukavalta, mutta palastelun todellinen pointti on tehdä migraatio hallitusti siten, että kumpaakin ympäristöä (ST ja Hubitat) voidaan käyttää järjellisesti koko migraation ajan. Kysymys kuuluukin, kuinka kauan migraatio sitten yleensä kestää? Mikäli migraatio on viikkoja kestävä urakka, niin taktiikka on varmasti sopiva. Työtehtävissä ja asiakkaiden tietoliikenneprojekteissa olen tottunut palasteltuun ja hallittuun mahdollisimman riskittömään etenemistaktiikkaan, mutta kotipuolella haistatan paskat tälle mallille. (because I can) 🙂
Tästä syystä aion aloittaa migraation excluudaamalla kaikki laitteet ST:sta suoraan kertarytäkällä pois. Itse asiassa käyttökokemusten mukaan edes excluudaamista ei tarvitse tehdä, jos laitteille tekee suoraan factory resetin. Eli todennäköisesti varaan päivän tai pari päivää tehokasta siirtoaikaa koko viritelmälle. Hubitatiin on toki migraation läpimenon nopeuttamiseksi fiksua lisätä laitteet sellaisessa järjestyksessä, että mesh-verkko on alusta asti oikealla laajuudellaan. Käytännössä tarkoittaa ensin verkkovirtaan kytkettävien laitteiden lisäämistä, ja lopuksi sitten muiden laitteiden, kuten ovi- ja vuotosensorien lisäämistä. Seuraavaksi hieman tarkempaa pohdintaa etenemisestä ja toimenpiteistä.
Migraation tavoitteet ja järjestys
Verkkovirtalaitteet
Aloitetaan migraatio resetoimalla verkkovirtalaitteet ja lisäämällä ne yksitellen Hubitatiin. Paritettavia verkkovirtalaitteita on yhteensä 12 kappaletta. Tällä tavoin asennusta toivottavasti hieman nopeutetaan ja jatkossa lisättävät sensorit ymmärtävät heti vahvimman reittinsä emohubin luokse. Muutos aiheuttaa samalla hetkellä tietenkin ongelmia SmartThingsille, mutta olen asiasta tietoinen.

Life360 ja hälytysjärjestelmä
Pyrkimys on saada mahdollisimman pian perheenjäsenten Life360-läsnäolosensorit toimintakykyisiksi. Tämä mahdollistaa Hubitat Safety Monitorin (HSM) tilamuutokset läsnäolotietojen perusteella. Asennetaan Hubitatiin Life360-applikaatio. Läsnäolosensoreiden jälkeen on vuorossa HSM:n kannalta muiden merkittävien laitteiden, kuten ovi- ja ikkunasensorien lisääminen. Kun sensorit toimintakunnossa, lisätään ne HSM:n käyttöön ja luodaan säännöt.

Loput sensorit ja laitteet
Tässä ei muuta sen ihmeellisempää ole kuin, että jokainen laite pitää yksitellen resetoida ja sitten parittaa Hubitatiin. Valmistelutöinä olen kerännyt jokaisesta laitemallista Hubitat-dokumentaation suoran linkin, josta näkee excluudaamisen, resetoinnin ja incluudaamisen stepit. Ei tarvitse sitten asennuksen aikana sukkuloida pitkin Internetiä etsiskellen tietoutta.

Hue-bridget
Hue-valot tullaan lisäämään Hue-siltojen kautta Hubitatiin, jolloin toimintamalli pysyy tismalleen samana kuin mitä se on nyt SmartThingsin kanssa. Hue-kytkinten osalta vielä arvon, että poistanko ne Huesta ja paritan suoraan Hubitatiin. Tämän etuna olisi se, että kytkimet kykenisivät hallitsemaan Hue-valojen lisäksi myös Hubitatiin liitettyjä laitteita ja voisin hankkiutua eroon ”Bulb Shadow” laitteesta. Negatiivinen puoli tässä on se, että Hue Essentials -applikaatiossa olevien efektien ohjelmointi ei Hue-kytkimistä jatkossa toimisi. Täytyy siis vielä pohtia.

Arduinot/Sälekaihtimet
Pohjatyö sälekaihdinhallintaan on jo tehty. Sälekaihdinten osalta migraatio SmartThingsista Hubitatiin tarkoittaa Arduino sketsin päivittämistä parin rivin osalta (per Arduino). Tämän jälkeen Hubitatiin tulee asentaa tarvittavat driverit ja vielä lopuksi lisätä virtual devicet (tämäkin per Arduino). Kuulostaa helpolta ja toivotaan, että näin myös on. Sälekaihtimilla ei migraatiossa sinällään varsinaista kiirettä ole, sillä wifi-laitteina Arduinot voisivat periaatteessa jäädä SmartThingsin vaikka pidemmäksikin aikaa.

webCoRE
WebCoRE-pistoneita minulla on SmartThings-ympäristöön sidottuna n.50 kappaletta. Hubitat tukee webCoREn lokaalia prosessointia, joten tulen kopioimaan nykyisen webCoRE-instanssin Pistonit ja lisäämään ne Hubitat-instanssin puolelle sellaisenaan. Pistonit on silti käytävä yksitellen läpi ja päivitettävä niissä käytettävät laitteet ajan tasalle.
WebCoRE-puuhatelun ohessa on myös perehdyttävä Hubitatin Rule Machine -toimintoon ja pohdittava, että miten automaatioita kannattaa jaotella näiden kahden sääntömoottorin välillä. Mitä Hubitat foorumia kävin selailemassa, niin osa käyttäjistä on keskittänyt säännöt webCoREn puolelle, kun taas osa pyrkii luopumaan webCoRE:sta ja korvaamaan sen Hubitatit natiiveilla toiminnallisuuksilla. Käytön ja nopeuden kannalta eroa ei kuitenkaan pitäisi olla, sillä kaikki sääntömoottorit toimivat kuitenkin lokaalisti.

SharpTools
Vielä enemmän aikaa tulee menemään SharpTools-paneeleiden uudelleenrakentamiseen. Pohjat jokaiselle dashboardille ovat sinällään olemassa jo ST:lle tehtyinä, mutta karu totuus on se, että paneelien sensoreita ei voi korvata ripeästi toisella korvaavalla sensorilla. Sensori pitää aluksi poistaa paneelista, tämän jälkeen uusi sensori pitää lisätä ja lopulta uuden sensorin ulkoasu ja kuvake pitää tehdä yksitellen uudelleen. Huh.. tässä tulee menemään reippaasti aikaa, mutta se kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

EventGhost
Ymmärtääkseni Hubitat tukee EventGhostia siinä missä SmartThings myös. Täytynee perehtyä ohjeisiin, ja siirtää nykyinen ovikelloautomaatio Hubitatin puolelle.

Google Assistant Relay (GAR)
Tämän kanssa ei tule olemaan haasteita, sillä GAR ei ole millään tasolla riippuvainen käytettävästä automaatiojärjestelmästä. Nämä broadcast-komennot ovat bundlattuina jo tarvittaviin webCoRE-pistoneihin ja kopioituvat sellaisinaan myös Hubitatin puolelle.

Google Home (Chromecast ja Minit)
Google Home on tällä hetkellä paritettu SmartThings-hubin kanssa. Onnistuneen Hubitat-migraation jälkeen lisään Google Homeen Hubitat-hubin, ja laitteet periytyvät Hubitatista myös Googlen käytettäväksi. Lopulta poistan SmartThings-integraation Googlesta.
Vielä on epäselvää, että linkkaanko Hue-sillat suoraan jatkossa Google Homeen vai annanko lamppujen periytyä Hubitat-integraation kautta. Chromecastien osalta SmartThingsissa ei ole tähän asti ollut mitään integraatiomahdollisuuksia, mutta Hubitat tätä tukisi. Täytyy vielä perehtyä asiaan, mutta oletettavasti tulen lisäämään kodissa olevat 4 Chromecastia Hubitatin käyttöön.

Nanoleaf Aurora
Tämä käytännössä siirtyi jo migraation alkuvaiheessa virallisesti tuettuna Hubitatiin, mutta mainittakoon erikseen, että odotan tätä integraatiota innolla. SmartThingsissa Nanoleaf on toiminut hieman kyseenalaisesti ja laite saattaa olla viikon epätoiminnassa, kunnes palautuu jälleen käyttökuntoon. Nanoleaf siis itsessään ja omalla applikaatiolla toimii, mutta ST-integraatio aika ajoin hajoaa. Kiva nähdä, miten tämä Hubitatissa tulee toimimaan.

Näillä toimilla lähdetään sitten etenemään. Nyt Hubitat purnukka on vielä UPS:n kyydissä jossakin päin Eurooppaa, joten jäitä hattuun 🙂
Tsekkaa myös muut Hubitat-aiheiset artikkelini: