Kun Hubitat on onnistuneesti käyttöönotettu (aiempi artikkelini), eli se on liitetty osaksi lähiverkkoa ja hallintasivuille on mahdollista päästä kiinni, voidaan siirtyä applikaatioiden asentamisen pariin. Mikäli SmartThings on joillekin Teistä tuttu, toimii kuvio Hubitatissa pitkälti samalla tavalla.
Heti aluksi on kuitenkin hyvä sisäistää, että Hubitatissa applikaatioasennuksia on käytännössä kahdenlaisia. On Hubitatiin sisäänrakennettuja applikaatioita, joita käyttäjä voi hallintaliittymän kautta melko vaivattomasti suoraan asennella. Sitten on olemassa muiden Hubitat-käyttäjien luomia applikaatioita, joita asennetaan liittämällä sopiva koodinpätkä Hubitatin hallintaliittymään. Kuulostaa ehkä vaikealta, mutta tämäkin on todella simppeliä toimintaa. Käydäänpä nämä kaksi eri asennustapaa läpi.
Sisäänrakennetut applikaatiot
Sisäänrakennetut applikaatiot ovat siis Hubitatissa tarkemman seulan läpikäyneitä applikaatioita, joita Hubitat mm. vikatilanteiden sattuessa aidosti tukee. Listalla on n. 30 eri applikaatiota aina Amazon Echo Appista Google Homeen…vain muutamat nimetäkseni.
Nämä sisäänrakennetut applikaatiot löytyvät hallintaliittymän ”Apps” -välilehden alta. Aivan alussa ”Apps” -välilehden sisältö on melko kuivahkoa katseltavaa, sillä juuri korkatussa Hubitatissa ei ole käytännössä kuin muutama applikaatio valmiiksi asennettuna. Alla esimerkkikuvassa näkyvä lista on siis useamman viikon käytön kautta muovautunut, joten ei kannata hämmästellä.
Mikäli sisäänrakennettujen applikaatioiden listalta halutaan jokin applikaatio asentaa, klikataan oikeassa yläkulmassa näkyvää ”Add Built-In App”-painiketta.

Painalluksen jälkeen avataan uusi ikkuna, jossa listataan kaikki sisäänrakennetut applikaatiot.

Mikäli näitä 30 applikaatiota ei jaksa scrollailla sivupalkkia käyttäen, voi hakukenttään kirjoittaa suoraan applikaation nimen työn helpottamiseksi. Lähdetään tässä esimerkissä asentamaan sisäänrakennettua applikaatiota nimeltä ”Preference Manager”.

Klikkaamalla applikaation nimeä, aloitetaan asennus. Pienimmissä applikaatioissa asennus on käytännössä sen verran nopeahko, että ei kestä montaakaan sekuntia kun asennetun applikaation asetussivut jo avataan konfiguraatiota varten. Preference Manager asentui siis hyvin ripeästi ja nyt voisin tarvittaessa tehdä muut applikaation määritykset loppuun ja ryhtyä sitä käyttämään. Sisäänrakennetun applikaation asennus ei siis ollut kovin kummoinen homma, ja oikeastaan merkittävämpi työ on aina applikaatiokohtaisten asetusten määrittelyssä.
Lopuksi onnistuneen asennuksen voi vielä todentaa tarkastelemalla Hubitat-hallintaliittymän ”Apps” -välilehden sisältöä. Listasta löytyy tuo äskettäin asennettu ”Preference Manager”.

Mikäli applikaatioita halutaan poistaa, onnistuu se samaiselta ”Apps” -välilehdeltä haluttua applikaatiota klikkaamalla ja valitsemalla ”Remove”. Hubitat haluaa lisäksi vielä varmistaa, että olet ihan aidosti halukas poistamaan kyseisen applikaation. Klikataan ”Ok”.

Hubitat-käyttäjien luomat applikaatiot
Käyttäjien luomat applikaatiot ovat sitten oma lukunsa. Käytännössä kuka tahansa, sinä tai jopa minäkin voin luoda Hubitatiin oman applikaation ja jakaa sen muulle Hubitat-yhteisölle käytettäväksi. Mikä näissä käyttäjäapplikaatioissa on kuitenkin superhienoa, on yhteisölähtöisyys ja taustalla se fakta, että applikaatio on syntynyt aidosta tarpeesta. Tätä samaa kuviota toteutetaan SmartThingsissa ja joukosta ei löydy yhtään tai enintäänkin todella vähän sellaisia applikaatioita, jotka eivät toimisi laisinkaan. Itse en ole tällaisiin törmännyt kummallakaan alustalla, vaikka olen runsaasti asennuksia kummassakin ympäristössä tehnyt.
”Apps”-välilehdellä on ”Add User App”-painike, jota painamalla näkee mitä käyttäjien luomia applikaatioita on mahdollista omaan Hubitatiin asentaa. Tämä alla näkyvä lista pitäisi alussa olla täysin tyhjä, varsinkin jos et ole ainuttakaan applikaatiokoodia itse sinne lisännyt. Oma listani on tuotos muutaman viikon käytön jäljiltä, joten siksi ei taas syytä ihmetellä.

Hubitat-käyttäjien tekemiä applikaatioita (ja drivereita) listataan Hubitat-sivujen wikissä. Ohessa linkki, mikäli tarkempi tutustuminen kiinnostaa.
https://community.hubitat.com/t/community-apps/501
Ohessa esimerkki ”Amazon Dash Button App & Driver” -asennuksesta. Applikaation asennusta varten tarvitaan applikaatiokoodi, joka viedään Hubitatiin ja siten mahdollistetaan itse applikaation asentaminen. Siirry applikaation tekijän ohjeissa ilmoittamaan Github-kirjastoon klikkaamalla tekijän pointtaamaa Github-linkkiä.

Klikkaa seuraavaksi kuvan keskipaikkeilla ennen itse koodia olevaa ”Raw” -painiketta. Tämä poistaa web-sivulta kaiken muun turhan pois ja jättää jäljelle pelkän pihvin, joka tässä tapauksessa on koodi.

Maalaa ikkunassa näkyvä koodirimpsu kokonaisuudessaan, ja kopioi se (ctrl+c).

Siirry tämän jälkeen takaisin Hubitatin hallintaliittymään ja valitse ”Apps Code” -välilehti. Välilehdellä on nähtävissä kaikki käyttäjän itse asentamat applikaatiot, mutta lisäksi myös uudet applikaatiot asennetaan tätä kautta. Valitse sivun oikeasta yläkulmasta ”New App”.

Liitä (ctrl+v) kopioitu koodirimpsu tyhjälle alueelle ja klikkaa lopuksi ”Save” oikeasta ylänurkasta.

Applikaation asennuksen mahdollistava koodi tallentuu Hubitatiin ja voit seuraavaksi siirtyä itse applikaation asennukseen valitsemalla ”Apps” -välilehden.

Klikkaamalla ”Add User App” -paineketta voidaan todeta, että koodin lisääminen onnistui yli odotusten, sillä ”Dash Button” -applikaatio on nyt mahdollista asentaa Hubitatiin sitä klikkaamalla.

Kun applikaatiota klikataan, niin sen jälkeen hetken odottelun jälkeen avataan konfiguraatiosivu applikaation tarkempien asetusten määrittelemistä varten.

Mikäli applikaatiolle ei enää jossain kohtaa ole tarvetta, voidaan se tarvittaessa poistaa ”Apps Code” -välilehden kautta applikaatiokoodia klikkaamalla ja valitsemalla ”Delete”. Varmistuksen jälkeen klikataan vielä ”Ok” ja itse applikaatio katoaa ”Apps”-listalta, sekä applikaatiokoodi ”Apps Code” -listalta. Helppoa tämäkin, eikö vain?

Driverit (”laiteajurit”)
Moni applikaatio sisältää myös nk. drivereita, joiden asennus tarvitaan, jotta itse applikaatiokin (tai tavoiteltu kokonaisuus) toimisi. Driverit ovat useimmiten tarkoitettu laitteille, jotka ovat Hubitatin kannalta joko virtuaalisia tai ihan aidosti Hubitatiin paritettuja laitteita. Siinä mielessä siis driver, joka tietokonekielellä Suomessa tunnetaan yleisimmin ”laiteajurina”, tarkoittaa myös Hubitatissa samaa.
Aiemmassa esimerkissäni asennettu Amazon Dash Button App & Driver pitää sisällään sekä applikaation, että driverin. Applikaatio kun on nyt onnistuneesti asennettu, niin applikaation luojan antamia ohjeita seuraten seuraavaksi tulisi asentaa myös ajuri Hubitatiin.
Driverin asennus tapahtuu tismalleen samalla tavalla kuin applikaation asennus, tosin sillä pienellä erolla, että lisääminen tehdään hallintaliittymän ”Drivers Code” -kohdassa kun applikaatiolisäys tehtiin ”Apps Codessa”. Klikkaa oikeasta yläreunasta ”New Driver” -painiketta.

Liitä applikaation/driverin luojan driver-koodipätkä tismalleen samalla tavalla (copy-paste -taktiikalla) sivulle, kuin applikaationkin liitit ja paina lopuksi ”Save”.

Siirry seuraavaksi ”Devices” -välilehdelle.

”Devices”-välilehdelle listataan kaikki Hubitatiin paritetut laitteet. Nyt sitten täysin asennettavasta applikaatiosta ja driverista riippuen ajuri menee joko aidon fyysisen paritetun laitteen käyttöön, tai sitten virtuaalilaitteen ajuriksi. Alla esimerkinomaisesti vain osoitan, että ”Drivers Codeen” lisätty koodi mahdollistaa nyt ajurin käyttämisen halutuille laitteille. Listalla alasvetovalikossa näkyykin ”Dash Button Device” tästä todisteena.

Hubitat Package Manager
En lopuksi malta olla mainitsematta erinomaisesta Hubitat Package Manager -applikaatiosta. Hassua tässä on se, että voit nyt lukea tämän sivun ohjeista, miten Hubitat-käyttäjän luoma applikaatio asennetaan, sillä Hubitat Package Manager on tosiaankin käyttäjän luoma applikaatio. Kun applikaatio on kuitenkin asennettu, se mahdollistaa valtavan määrän muiden käyttäjien tekemien applikaation lisäämisen Hubitatiin ilman aiemmin kuvaamaani koodin copypaste-touhua. Jos pohditaan vaikkapa tapausta, jossa käyttöönottaaksesi applikaation laitteineen tulisi sinun asentaa kymmenkunta applikaatiota ja viisi ajuria, hoitaa Package Manager tämän kaiken yhdellä hiirenklikkauksella. Eli varauksetta suosittelen jokaista heti alussa asentamaan Hubitat Package Managerin. Ohessa vielä linkkiä keskusteluun, josta löytyy tarkempi ohjeistus asennukseen.
https://community.hubitat.com/t/beta-hubitat-package-manager/38016
Kun Hubitat Package Manager on asennettu, niin jatkossa applikaatioiden asennuksia voidaan tehdä ”Apps” -välilehden kautta valitsemalla ”Hubitat Package Manager”. Kuten kuvasta voidaan todeta, tämän applikaation kautta tarjolla olevia applikaatioita voi ensinnäkin selata, mutta lisäksi myös asentaa, ja toki jo aiemmin Managerin kautta asennettuja voi poistaa. Erityisen hieno ominaisuus on kuitenkin ”Update”, joka tarkoittaa sitä, että Package Managerin kautta asennetut sovellukset voidaan automaattisesti päivittää yhtä painiketta klikkaamalla. Ei ole siis tarvetta aktiivisesti tutkailla, että olisiko applikaation luoja tehnyt uusia päivityksiä koodiin. Lisäksi Package Manager ystävällisesti ilmoittaa, mikäli jollekin sovellukselle on päivityksiä tarjolla. Tämä on kerrassaan loistava applikaatio ja minimoi koodilla leikkimisen.
