Hiihtoloman puuhastelua ja pohdintoja

Hiihtolomaa on aina mukava viettää rentoutuen ja pyrkien unohtamaan alkuvuoden mahdolliset työhässäkät, tai jopa tulevat sellaiset. Kevät tuntuu töissä olevan aina kiireistä aikaa ja monilla onkin harhainen ajatus siitä, että kaiken pitäisi valmistua aina kesälomiin mennessä kuntoon. Projektien laajuudella tai tavoitteilla ei ole merkitystä, kunhan aikataulusta pidetään kiinni ja se on ”ennen kesälomaa”. Kun taas kesälomien jälkeen palataan töihin, niin uurastus jatkuu ihan samanlaisena, mutta valmistumisen tavoitteeksi otetaankin perinteinen vuodenvaihde. Loputon oravanpyörä.

Hiihtoloma meni siis tosiaan rentoutuessa, mutta silloin ei sovi toki omia harrastuksiaan unohtaa, eli ”valohulluutta” ja ”älykoteilua”. Älykotiharrastuksen tuotosten deadlineista ei kukaan onneksi huohota niskaan, vaan eteneminen tapahtuu täysin oman fiiliksen mukaan. Minulla onkin listalla paljon asioita edistettävänä. Vaikka osa tuntuu olevan ikuisuusprojekteja, on aina pari akuutimpaa juttua mielessä.

Sähköt..meni…valot…tuli.. vit..

Viimeisen vuoden aikana Suomessa pähisseet myrskyt ovat olleet mielestäni poikkeuksellisen kovia ja hieman on saanut jännittää, että lähteekö se peltikatto irti vai ei. Myrskyjen yksi haittailmiö on sähkökatkot. Jos sähköverkkoa ei ole kaivettu koko verkon osalta maan sisään, ei tarvita kummoista oksaa langoille ja koko lääni on pimeä. Näin on nyt käynyt parikin kertaa ihan lähikuukausina. Sähkökatkot sinällään ovat olleet lyhyitä, mutta jokainen älykotiharrastaja tietää, että laitteiden hallitsematon alhaalla käyttäminen voi poikia ärsyttäviä sivuoireita.

Kun sähkökatko on päällä ja hetkellä x sähköt vihdoin palaavat, ryhtyy jokainen kodin sähkölaite käynnistymään. Älykodin laitteista ensimmäisen pystyssä on Philips Hue, joka alkaa tyytymättömänä huhuilemaan internet-yhteyttä ulkomaailmaan. Tällaista ei valitettavasti ole tarjolla, sillä Google Wifi mesh -verkon pömpeli on vasta nk. disko-vaiheessa vilkutellen sinistä valoaan. Toisena sähkökatkon jäljiltä heräilee SmartThings ja ryhtyy huhuilemaan z-wave ja zigbee -verkkojensa perään: ”hei…mitkäs laitteet ovat vielä kotosalla?”. Tämän jälkeen 4G-modeemi työntää Google Wifin ykköspömpelille julkisen ip-osoitteen käytettäväksi ja kaistan internetiin. Google wifi sitten jakaa tätä internet-yhteyttä kaikille niille muille Google wifi -pömpeleille, jotka ovat tässä vaiheessa toivottavasti jo yhteiseen mesh-verkkoon liittyneet.

Tämän jälkeen SmartThings saa lopulta yhteyden internetiin kuten myös Philips Hue. Tässä kohtaa kaiken pitäisi olla takaisin lähtötilanteessa, kuten ennen sähkökatkoa. Olen kuitenkin huomannut, että Philips Hue on sähkökatkon jälkeen usein pidemmän aikaa hukassa näyttäen ”unreachable” leimaa applikaatiossa tiettyjen lamppujen perässä. Osa Hue-kytkimistä saattaa tästä syystä toimia holtittomasti. Useimmiten ongelmaan auttaa uusi Hue-sillan buutti ja ”unreachable” leimat alkavat yksitellen katoamaan. Tämä vaikuttaa aivan siltä, kuin Huen pitäisi rakentaa zigbee-verkko aina uudelleen fataalin sähkökatkon jälkeen. Uudelleenrakentamisessa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta sen pitäisi tapahtua suhteellisen nopeasti ja ilman käyttäjän toimia. Joskus ongelmia ei kyllä esiinny lainkaan, joten hieman vaikeatulkintainen ongelma kyseessä.

Suurin ongelma kuitenkin on Ikean lamppujen kanssa. Kun Trådfrissä ei ole power behavior ominaisuutta, jäävät valot oletuksena palamaan päälle sähköjen palautumisen jälkeen. Olen tätä ongelmaa tekohengittänyt webCoREn avulla, mutta kun webCoREkin on ST- ja internet -riippuvainen, menee valojen automaattisessa sammumisessa liikaa aikaa. Tämän voi todeta esim. keskellä yötä, kun 1000 lumenin valoryhmä jää palamaan päälle 5minuutiksi ennen kuin sammuu. Tästä syystä pistin hiihtoloman kunniaksi tilaukseen 3 x doppelpack(2) Philips Hue White E27 -lamppuja nahkahousumaan Amazonista. Näillä olisi tarkoitus nyt korvata eteisen kolme Ikean 1000l lamppua, vaatehuoneen lamppu, sekä pesuhuoneen lamppu. Ehkä sille yhdelle ylimääräisellekin keksitään vielä jokin tarkoitus. Eikä meillä tosiaan kukaan yöllä nuku pesuhuoneessa, että valot siellä häiritsisivät, mutta erityisesti eteisen Ikea-valoryhmä valaisee järkyttävän paljon asuntoa ja valo kajastaa makuuhuoneisiin häiritsevästi.

Lamput saapuvat viimeistään ensi viikolla, joten sitten päästään korvaamaan Ikeaa Hueilla!! Tämä on ollut jo pidempiaikainen tavoite, aivan kuten älykotipuolella Xiaomittomuus. 🙂

Saunan valot automatiikkaan

Hiihtolomalla tuli saunottua oman kodin saunassakin ja olen aina harmitellut saunan kattoon upotettujen led-tähtivalojen automatisoinnin mahdottomuutta. Ne kun nyt ei ole mitään E14 tai E27 mollukoita, vaan kattoon upotettuja valokuidun säikeitä. Löysin kuitenkin täysin sattumalta pesuhuoneen katosta huoltoluukun ja kun sen avasin, löytyi saunan led-valoille oma pistorasia, johon muuntaja oli kytketty. Tämä oli sinällään käsittämättömän onnekas löytö, koska olin juuri edellisenä päivänä manannut saunassa istuessani asiaa. Saunan fyysinen valokatkaisin on pesuhuoneen ulkopuolella oven takana. Saunan valo jää useimmiten palamaan kun saunominen lopetetaan, koska kukaan (en edes minä, valokatkaisimien virallinen valvoja) tunnu muistavan, että valot pitää sammuttaa.

Lisäksi saunassa on Fibaron motion sensor, joka mittaa saunan lämpötilaa ja samalla sytyttää pesuhuoneen valot päälle kun liikettä havaitaan. Ainoa mikä paketista puuttui, oli se automatiikka juurikin saunan valoille. Minulla oli kaapissa yksi ylimääräinen Telldusin z-wave -älypistoke, jonka asensin muuntajan pistorasiaan. Nyt saunan valot syttyvät webCoREn avulla lämpötilaan ja liikkeeseen perustuen. Elämästä tehtiin taas hieman helpompaa 🙂

Sälekaihtimien automatisointia

Päätin hiihtolomalla ottaa itseäni niskasta kiinni, ja ryhtyä vihdoin pohtimaan asunnon sälekaihtimien automatisointia. Olen nyt pohdinnoissani siinä pisteessä, että laitan todennäköisesti kohta tilausta tarvikkeista menemään. Sitä ennen pitää kuitenkin vielä hieman funtsia ja tonkia internetin syövereitä lisää. Olen nyt ainakin ymmärtänyt, että tarvitsen:

  • Arduinon per sälekaihdin
  • Servomoottorin per sälekaihdin
  • Erilaisia osia asennusta varten
  • 3d-tulostusta ainakin koteloiden (ehkä myös ”ratasto”) tekemistä varten

Kamppeiden tarkemmista spekseistä en osaa vielä kertoa sen enempää, mutta servon pitää olla riittävän tehokas ja kääntöasteiden riittävä. Arduinosta ..en tiedä oikeastaan mitään, joten pitää opetella. Jotain niveliä taidan tarvita kaihdinakselin ja servon yhdistämistä varten, sekä lisäksi liittimiä ja johtoja.

Ei siis ihan kevyt projekti tiedossa, enkä todellakaan tiedä tuleeko tämä ikinä onnistumaan, mutta yritetään kuitenkin. Vähintäänkin viihdearvoa tulee olemaan kun perseilen. Kirjoittelen tästä sitten osa-artikkeleita sitä mukaa, kun kuvio etenee (jos etenee….ja en suinkaan ole skeptinen, en… ) 😀

Robotti-ruohonleikkuri ja tuleva kevät

Kyllä tuo keli siltä näyttää, että kevät tulee tänä vuonna aikaisin ja pihaa saattaisi päästä rajalangan osalta kaivamaan jo hyvissä ajoin. Tämäkin tulee olemaan varmasti melkoinen urakka, sillä leikkuualuekin on vielä päättämättä. Piha on jaettu kahteen nurmikkoalueeseen ja haluaisin luontaisesti hyödyntää leikkuria molemmissa osissa. Leikkuria voi manuaalisesti kiikuttaa alueelta toiselle, mutta tämä tappaa tehokkaasti automaation kultaisen ajatuksen. Siksi pitää tarkkaan pohtia, miten alueelta toiselle tapahtuva siirtyminen voidaan hoitaa välissä olevan hiekka-alueen yli. Tai, että voidaanko ylipäätään..

Pakkauksen rajalanka ei tule riittämään kahdelle alueelle, joten kaupasta täytyy käydä hakemassa sopivaa lankaa. Luinkin netistä, että Biltemassa on tähän käyttöön sopivaa lankaa myynnissä ja vieläpä kohtuulliseen hintaan. Tämä oli itselle hieman yllätys, koska tietenkin kuvittelin, että rajalanka on jotain taianomaista tavaraa, jonka kehittämiseen ovat osallistuneet maailman taitavimmat ja vain kaviaarilla ruokitut insinöörit. Ja paskan marjat, se on NORMAALIA ASENNUSKAAPELIA, ja 1,5mm2 paksuus riittää rajalankakäytössä.

Telakalle olen myös ajatellut piilopaikkaa katseilta ja sateelta. Yksi vaihtoehto olisi terassin alle, mutta pitää vielä pohtia onko ajatus käyttökelpoinen. Toiset pelottelee, että kun ”telakka on talon vieressä ja jos jotain sattuu, niin kämppä palaa..”. Tottahan tuo, kaikkea voi sattua. Siitä tulikin mieleeni, että pitäisiköhän robotti-imuritkin heittää muuten telakoineen pihalle? Jos aamulla avaisi sitten ovea 9.00 aikaan ja päästäisi sisälle siivoamaan. Helppoa, mukavaa ja erityisesti turvallista.

Tällaista siis täällä käynnissä, mutta hei nyt pitää mennä rakentamaan se maailma valmiiksi!

Scroll to Top