COVID 2021..ei kun siis CES 2021

Vuosittainen CES (Consumer Technology Association) -tapahtuma järjestettiin juuri ja muista vuosista ja tilanteista poiketen, tällä kertaa täysin virtuaalisesti. Tapahtuman sisältö painottui trendaavasti kodin tekniikkaan, sillä ihmiset ovat viime vuonna olleet ehkäpä eniten kotona kuin koskaan aiemmin. Sama kotonaolon -kaava näyttää jatkuvan vielä myös vuoden 2021 alun osalta, joten CESin näytteilleasettajat ovat tämän omissa esiteltävissä tuotteissaan tehokkaasti huomioineet.

Tuotteita on aina ovikelloista terveysvälineisiin, sekä televisioista vessanpönttöihin ja jääkaappeihin. Myös turvallisuusvälineitä kuten hälytysjärjestelmiä, sekä kameroita on monilla esillä. Tämä on sinällään ymmärrettävää, koska turvallisuus on selkeästi yksi osa älykotijärjestelmien kokonaisuutta.

Philipsin/Signifyn julkaisut

Philipsin/Signifyn osalta CES:ssä julkistettiin kaksi uutta ulkovalaisinta. Ensimmäinen valaisin on Philips Hue Amarant (aiemmin Wave nimelläkin tunnettu), joka on ulkovaloksi esim. seinän viereen tarkoitettu todella näyttävä ja tehokas valaisin. Toinen julkaistu valaisin on vain ulkoasullinen päivitys olemassa olevalle Philips Hue Appear -valaisimelle. Appear sai hieman metalliväriä päälleen ja tämähän kai sitten lasketaan uudeksi julkaisuksi. 🙂

Kahden valaisimen lisäksi Philipsin käytännössä suurin julkaisu oli kuitenkin Philips Hue Wall Switch Module. Tämä patterikäyttöinen moduuli on tarkoitettu kodin normaalin valokytkimen taakse asennettavaksi. Laitteen avulla mikä tahansa kodin Hue-lamppu voidaan valjastaa Huen kautta hallittavaksi riippumatta siitä, että onko joku laittanut seinällä olevan valokatkaisimen off-asentoon. Ei siis ole enää merkitystä sammuttaako joku Hue-lampun seinällä vuosikymmeniä olleesta valokatkaisimesta, sillä applikaatiosta voi valon kytkeä takaisin päälle nousematta sohvalta.

Asennus ei vaadi sähköasentajaa patterikäytöstä johtuen ja pattereiden kestoksi on luvattu n. 5 vuotta. Hintaa kytkimellä tulee olemaan 40€:n luokkaa.

Lähdekuva: signify.com

Vaikkei CES:ssä tästä vielä mitään mainittukaan, niin oletettavasti ennen kesää myös kuullaan Philipsilta/Signifylta uutisia Hueen ja Thread-protokollan tukemiseen liittyen.

Entäpä Samsung SmartThings?

SmartThingsin osalta tänä vuonna oli keskitytty erityisesti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Tästä syystä eniten hehkutusta kohdistettiin SmartThings Cooking -palveluun. Palvelun pointti on siis yhdistää kaikki SmartThings-tuetut keittiölaitteet käyttäjän saataville ST-applikaatioon, jotta applikaatiosta voisi esim. katsella jääkaapin sisältöä (Family HUB), lukea sopivia laihdutusvinkkejä tai valmistella uunia käyttökuntoon ennen kuin saapuu työmatkalta kotiin. Jenkkikäyttäjille on toki lisäksi tarjolla oikein kivojakin ominaisuuksia, kuten reseptien tsekkaamista ja ruokaostosten tekemistä Whisk-alustalla, jota hyödyntävät mm. Walmart, Kroger, Instacart ja Amazon Fresh. Tullaanko sitten seuraavan vuosikymmenen sisään näkemään vastaavaa Suomessa… vahvasti epäilen. Valohullu ajaa vielä vuonna 2030 päivittäistavarakauppaan saksalaisella diesel-autolla, ja tekee jauhelihaa ja muussia hyväksi todetulla omalla reseptillä. Omasta massanhallinta en tosin uskalla luvata mitään.. 🙂

Lähdekuva: samsung.com

Joka tapauksessa CES:ssä oli älykodin ja älyvalojen osalta muitakin mielenkiintoisia tuotteita. Nostan tähän muutamia itseä kiinnostavia Smart Home -kategorian tuotteita esille ja laitan lisäksi CES-linkin perään.

Arlo Touchless Video Doorbell

Lähdekuva: www.ces.tech/

Arlon uusi ovikello perustuu etäisyysanturiin, joka hälyttää kun joku lähestyy ovikelloa. Ovikellossa on 180 asteen kuvakulman tuottama kamera Full HD -laadulla. Laite kytketään kodin langattomaan wifi-verkkoon ja se mahdollistaa myös kaksisuuntaisen audion käyttämisen. Tämä laite asennetaan suoraan verkkovirtaan kiinni, joten ei niitä kirottuja patteritouhuja tiedossa. 🙂 Ja jos ”koskemattomuus” ihmetyttää, niin tämä tuote on takuuvarmasti syntynyt pandemian takia. Kartetaan ylimääräistä koskemista laitteisiin, jotta pöpöt eivät leviäisi.

https://www.ces.tech/Innovation-Awards/Honorees/2021/Honorees/A/Arlo-Touchless-Video-Doorbell.aspx

DEN Smart Strike

Lähdekuva: www.ces.tech/

Tämä on mielenkiintoinen ja innovatiivinen lukkotuote. Kiinnostavaksi tämän tekee se, että tuote asennetaan muista älylukkotuotteista poiketen vastaraudan tilalle. Oveen tai lukkorunkoon ei ole siis tarvetta kajota laisinkaan. Ovi avataan mobiiliapplikaatiota käyttäen ja DEN:n mukaan tuote tulee toimimaan vain ja ainoastaan sertifioitujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhteistyökumppanitoiveina on DEN:n sivujen mukaan mainittu ainakin Google ja Amazon. Tuote tullaan julkaisemaan jenkeissä syksyllä hintaan 229$. Päätyykö tuote sitten ikinä euromarkkinoille, se jää nähtäväksi.

https://www.ces.tech/Innovation-Awards/Honorees/2021/Honorees/D/DEN-Smart-Strike.aspx

D-Link DCH-S1621KT Whole Home Smart Wi-Fi Water Sensor Kit

Lähdekuva: www.ces.tech/

D-Linkin vuotosensorissa hieman erikoisempaa on se, että sensori itsessään pitää sisällään hub-ominaisuuden. Sensori kytketään verkkovirtaan kiinni ja yhdistetään sitten kodin wifi-verkkoon. Tämän jälkeen siihen voidaan tarvittaessa parittaa uusia DCH-S163 -etävuotosensoreita aina max. 16:sta laitteen yhteismäärään asti. Pääsensorissa on 100dB:n sireeni sisäänrakennettuna. D-Link toimii itsenäisenä vesivuotovahtina etävuotosensoreineen, mutta tuote voidaan parittaa myös Google Assistantin kanssa.

https://www.ces.tech/Innovation-Awards/Honorees/2021/Honorees/D/DCH-S1621KT-Whole-Home-Smart-Wi-Fi-Water-Sensor-Ki.aspx

Lifesmart Cololight MIX

Lähdekuva: www.ces.tech/

Tässä jälleen yksi valopaneeliehdokas markkinoille Nanoleafin ja Lifx:n kaveriksi. Cololight on toki ollut jo aiemminkin olemassa, mutta MIX versio mahdollistaa tuotteiden yhdistämisen sekä sisä-, että ulkokäyttöön. Lisäksi Cololight Mixin on kerrottu olevan Cololight-tuotteista muokattavuudeltaan laajin ja sen pitäisi mahdollistaa käytännössä rajattomat paneelimuokkaukset. Erityisesti ulkokäytön tueksi paneelit on myös mahdollista virtaistaa erillisillä akuilla. Potentiaalinen ulkojuhlien bilevalohelmi…vai keskitytäänkö vain kaljan juomiseen?

https://www.ces.tech/Innovation-Awards/Honorees/2021/Honorees/C/Cololight-MIX.aspx

Linksys Velop AXE8400 WiFi 6E System

Lähdekuva: www.ces.tech/

Linksys (ja Belkin) tuovat markkinoille kolmitaajuuksisen (2,4GHz / 5GHz / 6GHz) Wifi 6E -tuotteen. Laitteessa on 5Gbps WAN-portti, 4 x Gigabit LAN-porttia, sekä yksi USB3.0 -portti. Tuote on mesh-yhteensopiva Linksysin muiden aiempien verkkolaitteiden kanssa riippumatta siitä ovatko vanhat laitteet 6E-sertifioituja. Tuote tullaan julkaisemaan kesään mennessä ja hinta jenkeissä tulee olemaan 1000$:n luokkaa. Hinta on melko messevä, mutta tällä tuotteella ollaan kieltämättä vuoden 2021 tason tekniikassa kiinni ja päästään nauttimaan nopeammasta langattomasta verkosta kuin koskaan aiemmin.

https://www.ces.tech/Innovation-Awards/Honorees/2021/Honorees/L/Linksys-Velop-AXE8400-WiFi-6E-System.aspx

Twinkly Home Range

Lähdekuva: twinky.com

Twinkly, tämä jouluvalofirmaksi profiloitunut yhtiö, tuo markkinoille kolme uutta tuotetta nimeltään Line, Flex ja Squares. Näillä mielenkiintoisilla tuotteilla Twinkly irroittautuu yhden sesongin tuotteesta potentiaaliseksi kilpailijaksi muiden älyvalofirmojen kanssa ja tekee sen vielä suht näyttävästi. Home Rangen tuotteet käyttäytyvät samalla tavalla kuin Twinklyn RGB-valonauhat, eli jokainen yksittäinen led on mapattavissa ja komennettavissa erikseen. Yksittäisten ledien komentaminen on tällä hetkellä älyvalomarkkinoilla jotakin sellaista, jota kovinkaan moni kilpailijoista ei kykene tai edes halua tehdä. Twinklya voidaan hallita myös Amazon Alexan, Googlen Assistantin ja Razer Chroman kautta. Hinnasta ei valitettavasti ole vielä mitään tietoa, mutta julkaisuajankohdaksi on kerrottu Q2.

Ohessa vielä videota aiheesta.

Plott Ettie -doorbell

Lähdekuva: www.ces.tech/

Tämä oli vielä pakko nostaa viimeisenä korttina pöydälle. Ettie-ovikello on Arlon tapaan käytännössä videokameran ja kaksisuuntainen audioväylän omaava ovikello, jossa kuitenkin lisämausteena on infrapunalla toimiva lämpötilamittari. Tämä ei kuitenkaan mittaa ulkolämpötilaa kuten olettaa voisi, vaan ovella seisovan henkilön lämpötilaa. Kyllä, kuulit oikein!

Mikäli sisäänpyrkijällä on normaalia korkeampi ruumiinlämpötila, niin henkilöä ei ole tarvetta päästää tartuntavaaran uhalla sisälle. Tämä on tosiaan ehkä enemmän suunnattu yrityksille kuin kuluttajille. Näkemystä vahvistaa myös se, että ovikellossa on henkilölukua laskeva ominaisuus. Mikäli asetettu headcount on täynnä, niin ovikello tästä käyttäjälleen kertoo ja ovi voidaan jättää avaamatta. Tuote julkaistaan toisella neljänneksellä ja sen hinta tulee olemaan n. 300$:n luokkaa. Mitenköhän tämä muuten Suomen pakkasissa edes toimisi.. täytynee ottaa joskus testiin 🙂

https://www.ces.tech/Innovation-Awards/Honorees/2021/Honorees/E/Ettie.aspx

Scroll to Top